Pyörämatka Itä-Suomessa

kesä-heinäkuu 1979

Teksti ja kuvat: Maarit Vallinharju, Pentti Stenman

Ajatus kesälomasta  Pohjois-Karjalan kauniissa maisemissa heräsi varhain. Asiasta sovittiin jo talvella, ja kortteerin Kolilta varasimme joskus maaliskuussa, samoin kuin makuupaikan junaan. Tarkoitus oli ottaa pyörät mukaan ja tehdä suuri osa matkasta pyöräillen.

Lauantai 23.6.1979: 
Yöjunalla Joensuuhun

Juhannuspäivänä oli pyörälaukut pakattu; pyörät oli lähetetty jo aikaisemmin junalla Joensuuhun. Koska näytti siltä, ettei paistinpannu mahdu mukaan, päätimme syödä perilletuliaisletut jo ennen lähtöä. Oli ihanteellinen juhannussää, aurinkoinen ja hyvin lämmin. Kukkivat nurmet olivat loistossaan.

Maaliskuinen paikkalipun varaus tuntui junaan päästyä hoopolta, kun koko vaunussa ei junailijan mukaan ollut muita kuin me ja joku nainen, jota emme kertaakaan nähneet.
 

Sunnuntai 24.6.1979: 
Pitkä päivämatka Kolille

Kun aamulla heräsimme junassa, paistoi aurinko puolipilviseltä  taivaalta. Perillä Joensuussa haimme polkupyörät ja kiinnitimme kuormat pyöriin. Maarit pelkäsi, ettei ikinä jaksaisi polkea Joensuusta Kolille, vaan sortuisi matkalla tien varteen. Mutta perille päästiin kuten pitikin. Loppumatkasta oikaisimme Jeron tien kautta, missä oli  Maaritin kauhuksi muutamia mäkiä. Kolin siluetti näkyi lupaavasti paikka paikoin kauas.

Loma-Kolin pihaan saavuimme hikisinä ja janoisina puoli neljän aikoihin. Matkustajakortti tarttui nahkeisiin sormiin sitä täytettäessä. No, saimme lomamökkimme avaimen ja kun vielä olimme ajaneet pomppo-pomppo kivistä tietä mäen alle olimme perillä. Vaihdoimme uima-asut päälle ja riensimme järveen (Käränkälampeen), joka oli melkein oven edessä.

Asetuimme taloksi ja keitimme kahvit. Lepäilimme. Kävimme hiostavassa ravintolassa syömässä ja syönnin päälle kiertelimme Käränkälammen rantoja.


Maanantai 25.6.1979: 
Käynti Kolin kylällä ja Käränkävaaralla

Päivä alkoi aamukahvilla, jonka keitimme omalla retkikeittimellämme. Mökkimme varusteisiin ei kuulunut hellaa, vain vuoteet, pöytä, kaksi jakkaraa, vaatekomero, vessa ja lavuaari, johon tuli ainoastaan kylmää vettä. Aamukahvin seuraksi söimme viimeisen mukaan otetuista sämpylöistä.

Läksimme ruokakauppaan. Matkaa Kolin kaupoille kertyi n. 7,5 km, joten polkupyörästä oli iloa. Päivä oli helteinen, ja pulahdimme kauppamatkan päälle jälleen Käränkälampeen, ja elämä oli ihanaa. Käränkälampi on korkean Käränkävaaran ja matalan harjun välissä. Eteläpäässä on hieman suota ja männikköä, jonka yläpuolella näkyy Kolin profiili. Kas, emmepä sitä heti ensimmäisellä uintiretkellä huomannetkaan.

Illalla läksimme patikoimaan. Valitsimme reitiksi Näköalapolun (7 km), joka vie Käränkävaaralle mökkimme takaa ja vaaralta laskettuaan kiertää lammen reunoja..
 

Tiistai 26.6.1979: 
Koli Downhill

Tuleeko sade vai eikö tule? Sitä ei niin vain tiedä. Nyt päätimme mennä katsomaan itse Kolia. Meillä oli sadetakit mukana, mutta sää oli läkähdyttävän kuuma ja yhä kuumemmalta tuntui kun lykkäsimme pyöriämme kaksi kilometriä ylös Ukko-Kolin rinnettä. Pilvet alkoivat kuitenkin vähitellen tihetä joka puolella.

Kun pääsimme ylös matkailuhotellin luo alkoi sataa. Kuusen alla kioskin vieressä tuumailimme, mitäs nyt tehdään. Päätimme mennä syömään, kunhan ensin olimme pusikossa vaihtaneet päällemme shortsien tilalle asiallisemman asun eli farkut. Pestyämme hikisen naamamme menimme ravintolaan lounaalle. Ikkunoista oli upea näköala Pieliselle. Nyt vain satoi ja oli ylenpalttisen harmaata ja saaret tuskin näkyivät. Käränkävaara ja sen viereinen Rintasenvaara peittyivät vähitellen niin sakeaan harmauteen, ettei edes niiden sijaintia voinut aavistaa ikkunasta katsottuna.

Söimme hyvää ruokaa ja olo oli mukava. Ravintolan seinällä oleva Eeva Ryynäsen puureliefi vaikutti kiinnostavalta. Siitä huolimatta Maarit ajatteli myös paluumatkaa. Mäen laskeminen pyörällä hirvitti ja kauhistutti ja hän koetti keksiä jonkin käyttökelpoisen juonen Kolilta alas pääsemiseksi muulla tavoin.

Vaikka satoi, läksimme katsomaan näköalaa. Parkkipaikalla oli nyt useita tilausbusseja ja henkilöautoja. Emme siis olleet ainoita sateen uhmaajia. Kiipesimme portaat ja kävelimme hauskaa, leveää polkua. Välillä poikkesimme sivuun kallioille ihailemaan sateista näköalaa. Käytimme myös kameraa; miksi kaikissa valokuvissa täytyy näkyä sininen taivas ja sininen järvi ja siinä saaria? Postikorttikuvia saa kioskeistakin.

Sadekin hellitti, että saatoimme luopua sadeviitoista. Tuli aika lähteä pyörällä mäkeä alas, vaikka Maaritia hirvittikin. Ei muuta kuin satulaan ja jarru pohjaan – tai melkein. Mäenlasku onnistui mainiosti, vaikka pyörän jarrut hohkasivat kuumuutta. Mäen alla Maaritista tuntui, että hän uskaltaa mitä vain!

Vaikka ei satanut, sää oli koleaa, joten järveen emme menneet. Illalla mökkialueelle tuprahti linja-autollinen eläkeläisiä. Heitä ei kolean kostea sää estänyt kalkattamasta, ulkoilmakahvia juomasta ja laulamasta. Meitä sen sijaan rauhan häviäminen harmitti, mutta onneksi naapurimme jatkoivat matkaa seuraavana päivänä.

Keskiviikko 27.6.1979: 
Ruunaankoskien lasku

Heti aamusta iloitsimme kauniista säästä, sillä tänään oli tiedossa retki Ruunaankoskille. Nousimme varhain, söimme aamumurkinan ja poljimme Kolin juurella olevaan satamaan.

Laiva kuljetti meidät Pielisen poikki Lieksaan. "Tuulan" kapteenina oli Kupiainen, joka vietti kesäkaudet sisävesilaivurina Pielisellä. Makkonen, retken järjestäjä, oli vastassa satamassa. Täältä meidät vietiin autolla muutama kymmenen kilometriä itään Ruunaaseen. Matkalahdessa saimme varusteiksi sadehousut ja pelastusliivit ja niin olimme valmiit istumaan kahteen koskiveneeseen. Siellä täällä joessa uiskenteli rajan takaa tulevia tukkeja. Aluksi Makkonen sousi venettä myötävirtaan, mutta pian alkoi tapahtua. Koskissa vene kiiti hurjaa vauhtia ja keikkui kuten vene koskessa keikkuu. Välillä vettä pärskähteli niin, että ymmärsi sadehousujen tarkoituksen.

Sää suosi valokuvaamista, mikä sopi myös mukana olevalle ammattikuvaaja Reino Turuselle; hän oli mukana tekemässä kuvasarjaa Pohjois-Karjalan matkailumainontaa varten. Myös meillä kului filmiä. Kattilakosken alapuolisessa niemessä syötiin herkullinen "erä"lounas: tuoreita karjalanpiirakoita, lanttukukkoa, savusiikaa, nuotiossa käristettävää makkaraa, pullaa ja kahvia. Syönnin päälle katselimme paria tukkilaista, jotka selvittelivät suvantoon kertyneitä pöllejä. 

Vielä oli reitin kuudesta koskesta jäljellä Siikakoski ja Höpöttäjä, ja olimme koskenlaskumatkamme päässä. Lopputaival maitse ei sujunut aivan yhtä hyvin:  Naarajoen lossi oli rikki ja jouduimme odottelemaan puolitoista tuntia, että auto pääsi joen ylitse. Ylimääräisen viivytyksen vuoksi tutustuminen Lieksan hienoon ulkoilmamuseoon jäi sitten läpijuoksuksi.

Ruunaankoskien retki oli hieno kokemus. Jouduimme olemaan siinä voimakkaasti mukana, tunsimme korpimaiseman, veden pärskeet ja jännityksen kaikilla aisteilla. Meidän kaltaisemme lähes kaupunkilaiset näkevät tukinuittoa ja tukkilaisia perin harvoin. Pielisen museolla näimme sentään takavuosien savottakämpän ja saatoimme kuvitella, miten  niissä on asuttu. Koko retkestä ei jäänyt ulkomaanmatkoilta tuttua tunnetta, että olisi vain juossut koko päivän oppaan perässä. Laiva palasi Kolin satamaan n. klo 21, josta poljimme mökille.

Torstai 28.6.1979: 
Eeva Ryynäsen ateljeessa

Taksi vei pienen "Tuula"-laivalla tulleen matkalaisjoukon Vuonislahden satamasta Ryynäsen talolle Paateriin.  Mikä saa luovan taiteilijan mielessä syntymään pakon toteuttaa juuri tietty ajatus? Ryynäsellä tuo ajatus on lähtöisin puusta, sen syistä ja oksankohdista ja sen muodoista. Hänen pihallaan on varastossa valtavia puunrungon kappaleita. Myös talon kalusteiden koristeet ovat hänen kättensä töitä. Niissä on matalia kohokuvia, usein kukkasia. Pöytä on valtaisasta rungosta sahattu hyvin vaalea levy, jonka harvat oksakohdat on uurrettu marjarykelmiä muistuttaviksi kuvioiksi. Parin marjatertun yläpuolella on lintu. Kuultovärien sävyt ovat enimmäkseen tummahkoja; ruskehtavia, harmahtavia tai vihertäviä.

Illalla kuljeskelimme tuttuun tapaan metsäpolkuja. Vaelsimme kohti pohjoista ja päädyimme tyynenä lepäävän Pielisen rantaan isoon hiekkapoukamaan. Sataa tihuutti ja itikat inisivät. Niemessä oli verkkoja kuivamassa ja veneenpuolikkaista kyhätty kota tuli- ja makuusijoineen. Palailimme Rintasenvaaran juuren polkua mahtavien kivikoiden vieritse; itikat vainosivat edelleen.

Perjantai 29.6.1979: 
Pirun kirkon katsastus

Kaunis sää. Olimme aamupäivällä lähdössä uudelle retkelle, katsomaan Pirun kirkkoa. Tälle luolalle kymmenkunta kilometriä Ukko-Kolilta mentiin taas "Tuulalla". Laiva ankkuroitiin kallioiselle rannalle ja siitä vaellettiin niityn ja kivikon kautta ylöspäin luolalle, jonka kielekkeellä piru kuuluu saarnanneen. Luolan seinässä, käytävän perimmäisessä osassa on Eero Järnefeltin seinätöherrys (kauniimmin "muistokirjoitus") vuodelta 1893. Eero oli käynyt siellä Fannyn kanssa, ja jännää varmaan oli.

Kun "Tuula" saapui Kolin satamaan, kiipesimme rinnettä ylös hotellille kuin alppikauriit. Nyt ei satanut eikä ollut pilvistä, joten näkyvyys oli hyvä. Edellisellä kerralla, hurjalla pyörämatkalla mäkeä alas, Maarit oli luvannut itselleen palkinnoksi kahvit ja konjakit, jos selviäisi laskusta. Nyt söimme hotellilla myös hyvän lounaan. Kortteerille palasimme linja-autolla.

Lähdimme jälleen edellisillan polulle, nyt kamera mukana. Kuvailimme rantaa ja Rintasenvaaran kivikoita pika-pikaa, sillä illalla meillä oli ohjelmassa vielä sauna. Lämmin sauna teki hyvää, sillä viime päivien koleus oli estänyt järvessä uinnin.

Lauantai 30.6.1979: 
Lähtötunnelmia

Kauppamatkan jälkeen soutelimme Käränkälammen ympäri. Lammen eteläpään suolla lakat punersivat mättäillä ja joka paikassa oli niittyvillan valkoisia tupsuja. Vaikka pienehkön lammen toinen pää oli aivan tyyni, toisessa päässä tuuli aika tavalla.