Maarit Vallinharju-Stenman
Vuosi 2000
Kirjoitan tätä katsausta 28.3.2001, joten kovin tarkkaan en asioita muista. – Kannattaako minun ylimalkaan kirjata rosariumin tapahtumia. Toisaalta tällä tavalla, muistattelulla, ja kun tuleva kesä on jo mielessä erilaisina suunnitelmina, ei ehkä tule kirjoittaneeksi ylen pitkästi.
Minulla on hatara mielikuva talvesta 1999 – 2000. Se oli muistaakseni melko suotuisa: ei tulipalopakkasia ja runsaasti lunta. Mutta sitä, millainen mahtoi olla edeltävä loppusyksy ja aika ennen lumentuloa, en onnistu palauttamaan mieleeni. Kesä 1999 oli joka tapauksessa hyvin lämmin ja paikoitellen pelottavan kuiva etenkin Länsi-Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa ainakin.
Kasveilla oli siis hyvät lähtökohdat kasvulleen vuonna 2000. Kevät oli melko varhainen. Vilkaisin muistiinpanoja, jotka olin tehnyt kukkimisen alkamispäivämääristä – jätin tarkkailun alkukesällä kesken koska se oli mielestäni työlästä.
Nyt maaliskuun lopulla 2001, lumi peittää maan, jopa olohuoneemme ikkunan edessä olevan kukkapenkin, paitsi aivan seinänvierustaa jossa mitään ei kasva. (Keksisinköhän tälle kohdalle mitään?) Ero vuoden takaiseen on lähes hätkähdyttävä:
Keväällä 2000 avautuivat ikkunan edustalla lumikellot 22.3. (Eilen tapasin ihmisiä, jotka sanoivat jo nähneensä lumikelloja. Meillä Vihdissä ollaan jälleen myöhemmässä kuin muualla.)
Ensimmäiset sinivuokot 7.4.
Vaaleankeltaiset ’Cream Beauty’ -krookukset ikkunan alla 7.4. Nuput näkyvissä jo ainakin viikkoa aiemmin.
Kirkkaankeltaiset krookukset 7.4.
Monena päivänä on ollut niin koleaa ja pilvistä, etteivät krookukset tohdi avata nuppujaan. 10.4.
Leskenlehtiä kaivon vieressä 11.4.
Valkoisia, sinisiä, siniliiloja, keltaisia, oransseja krookuksia, eri kokoa ja eri värisävyjä 12. – 15. 4., 18.4.
Keltaiset pikkuiirikset 16.4.
Siniset pikkuiirikset 21.4.
Kevättähti 18.4.
Scillat 19.4.
Sunnuntaina 16.4. paistoi aurinko ihanasti ja se myös lämmitti. Krookuksissa vieraili mehiläisiä ja sitruunaperhonen. Kärpäset heränneet.
Sammakko kurnutti 18.4. osittain vielä jäisessä pihalammikossa.
Näsiä kukassa 20.4.
Etelänesikko 21.4.
Kevätkaihonkukka 21.4.
Valkovuokko 22.4. Tosi varhaista, sillä valkovuokkoja alkaa yleensä olla äitienpäivän aikaan ja joskushan silloin etsimällä etsien löytää avautuneen valkovuokon.
’Carlton’-narsissi aloitti kukinnan 24.4. Peltolan narsissilajikkeista kukkii viimeisenä vanha kerrannaiskukkainen maatiainen ’Flore Pleno’, nyt 22.5. Jonain vuonna 1990-luvun alussa poimin näitä juhannuskukkakimppuun.
Rohtoimikkä ja etelänruttojuuri ja tuoksuorvokki 24.4.
Pääsiäinen oli vasta huhtikuun lopulla (22. – 24.). Sää oli lämmin kuin konsanaan kesällä, jopa 22 astetta varjossa. Rainin perhe oli meillä, ja meillä oli oikein hauskaa. Lapset löysivät metsästä pääsiäispupun kätkemät munat. Teimme retken sinivuokkometsään, Averiajärven saarimaiseen niemeen. Häkellyttävä näky: maa suurten puiden alla oli kuin täyteen siroteltu sinisiä ja punaisia vuokkoja. – Jo 25.4. sinivuokkojen aika oli oikeastaan ohi. – Söimme eväitä niemen kärjessä. Kotona poltimme risukasan ja tuli uhkasi levitä kuloksi ympärillä olevaan kuivaan heinikkoon. Koko porukka juoksi ämpäri kourassa tulta sammuttamassa, lapsilla pienet hiekkaämpärit.
Pääsiäisen lämpö sai puiden lehtisilmut puhkeamaan. Koivut vihersivät selvästi. Raparperin lehdet olivat punaisia ryppymöykkyjä maan pinnalla.
Kärhöt yllättivät olemalla reippaasti etuajassa (ks. listaa):
’Tage Lundell’; lehtisilmut 26.4.
Viinikärhö, silmuja 26.4. jne. jne.
Pääsiäisen jälkeen tuli koleaa. Vapun aikaan yöllä hallaa, yöllä 2.5. jopa -6 astetta. Silloin paleltuivat ruttojuuren ja palloesikon kukat. Myös pari kolme yötä myöhemmin oli halla, niin että narsissit olivat lurpallaan. Onneksi marjapensaat ja omenapuut eivät vielä kukkineet, toivottavasti nuput ovat kyllin umpussa.
Sää jatkui vaihtelevana toukokuun ja vielä kesäkuunkin puolella. 20.5. en ollut kylvänyt ainuttakaan siementä koleuden ja kuivuuden tähden. Silti olivat ruusutkin etuajassa:
Karjalanruusun ensimmäinen kukka jo 30.5.
Käydessäni kirkonkylässä 6.6. näin eräällä seinustalla juhannusruusun, jossa oli avoimia kukkia. Kirkolla aloittelivat rugosaruusutkin kukintaansa. Ennen kuun puoltaväliä aloittivat meillä kukintaansa mm. suviruusu, Kaisaniemen ’Grandiflora’, ’Linnanmäen Kaunotar’, juhannusruusu, ’Ristinummi’.
Alkukesästä sairastuin depressioon ja minulle puutarha aiheutti lähinnä ahdistusta. Ei vähääkään tehnyt mieli ahkeroida. Silti osasin iloita kukista. Onnea tunsin rinnassani etenkin kun ’Celsiana’ ja ’Celestial’ ensi kerran kukkivat. Autotallin seinustalla kukki ’Magnifica’ ylenpalttisesti. Pelastukseni olivat retket. Ne veivät minut ulos depression muurin sisäpuolelta eli puutarhatöiden velvollisuuksista ja muista raskaista ajatuksista ja tunteista. Kevääseen ja kesään sisältyi ihmeen monta matkaa ja retkeä ja vierailua:
Kärhökerhon retki 20.5. Turun puoleen: Kauppilan puutarhakeskus, Ruissalon kasvitieteellinen puutarha, Muurisen Vakka-Taimi Pyhärannassa.
Puutarhataiteen Seuran opintomatka 27. – 28. 5. Turun seudulle: Jokioisten kartano, Pukkila, Kasvitiet. puutarha, Ruissalo, Turun puistoja, Brinkhall, Kultaranta
Pentin kanssa Rautioiden luona Simolassa ruusuja katsomassa
Pentin kanssa Koskisten luona Hyvinkäällä ruusuja ym. katsomassa
Pentin kanssa Holmströmien luona Veikkolassa
Pirjo Tuuran ruusuja ja kaikkia muita kukkia katsomassa
Lotte Reenpään puutarhassa Kirkkonummella
Veronica Sundmanin puutarhassa Bromarvissa
Tukholmassa Nummisen Maijan kanssa Drottningholmia tutkimassa
Jos olen kyllin ahkera kirjoitan retkistä jotain, sillä nehän olivat minulle hyvin tärkeitä, varmaan vastapainoa depressiolle, joka jäi taka-alalle, kun en keskittynyt koko ajan vain omaan itseeni.
Mandalan uhkasivat rikkaruohot valloittaa, vaikka miten ahkerasti olin kitkemispuuhissa. En halunnut sen tuhoutuvan. Vaikeus johtuu kuvion vaatimista käytävistä, kohdista joissa ei ole kukkia. Värivirheitä näyttää olevan – taimimyyjillä olisi skarppaamisen paikka – mutta ajattelin, etten rupea niitä korjaamaan. Näin päätin, kun siniseen lohkoon ilmaantui kurjenmiekkakaunokainen, jonka alaosa on violetti ja ylös taipuvat terälehdet ovat puhtaanvalkoiset. Sehän ei oikeastaan sovi mihinkään lohkoon. Mandalassa ovat kasvit myös liian tiheässä. Tälle asialle on kyllä jotain tehtävä tulevana kesänä. Osan liljojen sipuleista ovat myyrät syöneet. Liisa Lepistö sanoi, että ne ovat etsiytyneet kohti pyhyyttä. Kaikki liljat eivät selvästikään selviä Suomen oloissa, eivät ainakaan Peltolassa.
Uutuuksia. Kesällä vuorottelivat auringonpaisteinen pouta ja sade. Ruusut olivat tänä vuonna poikkeuksellisen kauniita. En ollut aikoihin nähnyt samanlaista ruusuloistoa. Vain jotkut ruusunkukat muuttuivat sateissa surkimuksiksi. Ruusut hurmasivat minut muutaman hieman huonomman ruusuvuoden jälkeen. Pentti oli niihin aiempaa ihastuneempi. Niinpä haluamme kasvattaa ruusuvalikoimaamme muutamalla uudella lajikkeella. Syksyllä ostin ’Officinaliksen’ ja ’New Dawnin’, mutta näiden lisäksi saimme muitakin. Olkoonkin että kiusanamme ovat ylen voimalliset rikkaheinät. Myös juurivesat alkavat olla ongelma, sillä niitä ilmaantuu mielettömän paljon eikä niitä oikein kehtaa hävittää. Myös kärhökokoelma kasvoi, vaikka minulla onkin tästä kasviryhmästä huonohko kokemus; ks. kirjoittamani kärhöartikkelit (Maatiainen 2000 ja 2001, myös kotisivumme).
Keväällä ostimme kaksi atsaleaa (Rhododendron), ’Feuerwerk’ ja ’Annabella’, jotka istutimme metsän puolelle taloamme. Olimme jo pari kolme vuotta jahkailleet, tarvitsisimmeko myös alppiruusuja eli rhododendroja. Nyt aie toteutui, mutta päädyimme atsaleoihin, sillä ne ovat helpompia kasvattaa, uskomme.
Olen pitkään haaveillut kaariporteista tai ylimalkaan porteista, joiden kautta pääsee sisemmälle puutarhaan. Aie on edennyt pienin askelin: kasvivalinnat vain eivät ole onnistuneet. Niinpä ovat Pentin kuusenrangoista kyhäämät hyvinkin maatiaisen näköiset portit törröttäneet tyhjinä. Humalaportti – alkuaan kaksi vierekkäistä humalasalkoa – on meillä kauan jo ollutkin. Niiden pylväät on jopa vaihdettu uusiin, koska alkuperäiset olivat lahonneet. Alun perin ajattelin kärhöportteja, mutta istutetut taimet olivat liian arkoja lajikkeita, joten aikeesta ei tullut mitään. En osannut niitä oikeaoppisesti edes istuttaa. Nyt istutin yhden portin tyville viinikärhön ja siperiankärhön taimet omalta pihalta; ne tosin ovat kovin pikkuiset, joten lehtevän kukkivia kaariportteja saamme odottaa. Kolmatta porttia reunustamassa ovat ’Pohjantähti’-köynnösruusut. Neljänsiin porttirankoihin varaavat köynnöskuusamat. Otaksun, että näillä kasveilla meillä on ennen pitkää neljä kaunista puutarhaporttia.
Olen taipuvainen keräilyyn: paitsi ruusuihin ja kärhöihin olen mieltynyt
kurjenpolviin; ostin hämykurjenpolven (Geranium nodosum) ja kaukasiankurjenpolven (G. platypetalum), lisäksi sain G. wallenianum ch:n – myöhemmin antaja kertoi että kyseessä on kyläkurjenpolvi.
unikoihin; uusia ovat tunturiunikko (Papaver radicatum) ja P. burseri.
Muita suosikkikasviryhmiä ovat ilman muuta narsissit ja esikot ja kurjenmiekat ja oikeastaan myös ainakin syysleimut, mutta lajikkeet eivät juuri ole lisääntyneet. Liljojakin on, mutta niitä en oikeastaan kerää. Ja onhan sitä kaikenlaista muutakin kaunista, kuten akileijoja, meikäläisen kukkatarhassa.
Mitä sanoisin hyötypuutarhasta. Meillähän on hyötykasvien viljely sangen vähäistä, mikä on oikeastaan sääli. Minähän olen valinnut ruusut ja muut kukat. Marjapensaat ja omenapuut antoivat melko runsaan sadon – ja siis paljon hilloa. Mansikat riittivät hillittyyn naposteluun. Herneet kasvoivat hyvin, mutta niitä saarsivat rehevät rikkakasvit. (Huono hoito johtui depressioitani.) Tukilangoista huolimatta herneköynnökset retkottivat osittain maahan taipuneina. Pavut epäonnistuivat jälleen: maassa oli taaskin ötököitä, jotka pistävät poskeensa sekä siemeniä että sirkkalehtiä. Lehtisalaattia saatiin avomaalta ja kasvihuoneesta, samoin kirveliä ja kasvihuoneesta myös persiljaa ja basilikaa ja tomaatteja.
Tässä suunnilleen kaikki.
Vuosi 2001
Huhtikuun 2. päivänä. Aurinko on paistanut hyvinkin lämpimästi muutamana päivänä ja vaikka ikkunanaluskukkapenkki on jo osittain vapautunut lumesta, emme vielä pääse ihastelemaan lumikelloja. Lehtiä jo näkyy ja niiden keskellä hieman valkoista, joten nupulla ne sentään ovat. Pihalammikossa on jään päällä vettä, mutta sammakot nukkuvat varmasti vielä talviunta.
Viime syksy, joulun aluspäiviin saakka, oli erittäin lämmin. Epätavallisen lämmin. Jotkut kasvit menivät sekaisin ja kukkivat marraskuussa. Sanomalehdessä kerrottiin valkovuokosta. Meillä kävi yhdelle esikolle näin. Ja kun lumet tulivat, ne tulivat ollakseen maassa koko talven ajan. Maa ja kasvit saivat hyvän lumisuojan. Ja olin minäkin nyt suojannut niitä: tyvelle multaa ja turvetta ja arimmat ruusut olin käärinyt sanomalehtiin; oma keksintöni. Autotallin eteläseinustan hienoimmat ruusut peitimme pakkassuojakankaan alle. Pakkasta oli pariin otteeseen jonkun päivän muistaakseni –24 astetta. Ei siis aivan kovin kylmä. Odotan jälleen hyvää kasvukautta kukkasilleni ja miksei marjapensaille ja hedelmäpuillekin.
Minulla on taasen suunnitelmia. Muutamat ruusut ja kärhöt joutuvat uuteen paikkaan kasvamaan, vaikka näin rikonkin niiden rauhan. Mutta kun otaksun tämän olevan hyväksi niille – toisaalta varmaan miellytän omia itsekkäitä pyrkimyksiäni paremmin. Penttiä aion työllistää ainakin kuoppien kaivuulla. Nyt ei ole tarkoitus ostella uusia kasveja, ei ainakaan suurin määrin. Mitä hankitaan, hankitaan halvalla: Maatiaisilta lahjakortilla ja kaivelemalla juurivesoja (ainakin ’Iitin Tiltu’); emme hankkineet yksilöämme kaivelemalla alkuperäisellä kasvupaikalla, vaan ostimme se taimistosta. Yritämme vielä kerran pihasyreenin istuttamista ja kasvattamista Korson Päivölästä tuotavilla taimilla: syreeniähän emme ole onnistuneet saamaan menestymään. Pitää vain tehdä hyvä kasvualusta. Meillä on myös unkarinsyreenin taimia lapsuuden Päivölän pihalta ja yksi pihajasmike lisää. Siemeniä olen hankkinut, ja melkein kaikki vaativat esikasvatuksen, joten pian aloitan siis tämän vuoden puutarhatyöt.
Panin siemenet esikasvatukseen. Niitä oli kunnianhimoisen paljon, mutta niille tuli tuho: juuripolte tappoi kaikki. Ei kannusta uusiin yrityksiin tulevina vuosina.
Kevättä ja kesää ja kotoista elämää ja täkäläisiä puutarhatöitä haittasi suunnattomasti remontin teko Korsossa lapsuudenkodissani. Pentti ja minä, ja erityisesti Pentti, uurastimme siellä edellisestä syksystä saakka. Teimme melko suuria korjauksia. Väsyimme. Energiaa ei riittänyt Peltolalle. Siemeniä ei saanut ajoissa maahan. Ja mitä kylvin, ei menestynyt. Papulajikkeista toinen ei edes itänyt. Herneitä vailla jouduimme tykkänään olemaan. Edes lehtisalaatti ei suostunut kasvamaan. Kirveli ei itänyt. Kukansiemenet jäivät pusseihin odottamaan seuraavaa vuotta. Kasvihuoneviljely jäi aivan hunningolle. Siis mitään ei tehty. Ei edes voitu: rikkaruohojen voittokulku kasvualustassa oli suorastaan masentava ja keväinen haittaeläin, hevonen ja jäljistä päätellen myös varsa vierailivat meillä ja laukatessaan liian läheltä kasvihuonetta nähtävästä potkaisivat pari lasiruutua rikki. – Mutta kesä ilman kasvihuoneviljelyä oli vapauttavaa: ei enää kasvihuoneviljelyä! Jotain sille pitää tehdä, sillä ei se surkuteltavassa tilassa puutarhassamme törröttää. Liian surullista katseltavaa. Kun se lisäksi oli Edit-äidin lahja.
Minulta jäivät puutarhamuistiinpanot paljolti tekemättä. Jaa! Kirjoitinhan sentään vihkoon jotain. Katsotaanpa:
8.4. aurinko paistaa, + 10 astetta, kadmiuminkeltaiset pienet krookukset, joiden terälehtien ulkopinnalla ruskeita juovia ovat avautumassa, samoin vaaleankeltainen krookus, sinivuokko.
Olen aloitellut pihan kruopsuttelun. Arat ruusut yhä sanomalehtikääreessä, sillä nyt ne tarvitsevat suojaa auringon kuivattavalta vaikutukselta.
Myös ensimmäinen sitruunaperhonen 8.4. Muurahaiset hereillä 10.4.
10. 4. Crocus tommasiensis, keltaiset pikkuiirikset.
11.4. ’Celsiana’-penkin isot violetit krookukset, perhonen, suruvaippa sähkölinjalla.
Sää on ollut viilenemään päin enne pääsiäistä. Niinpä pitkänäperjantaina 13.4. oli hyvin koleaa: pohjoistuuli puhalsi ja enimmäkseen harmaalta taivaalta toi tuuli lumihiutaleita harvakseltaan. Olimme Korsossa remonttitöissä.
15.4. Talvinen pääsiäispäivä. Maa oli aamulla valkoinen ja koko päivän satoi lunta. Illalla oli maassa 10 senttiä lunta.
19.4. Pääsiäislumi sulanut pois, koska yöllinen vesisade muuttui rännäksi. Enpä aiemmin ollut paperinenäliinansilpulta näyttäviä maata kohti leijailevia hiutaleita. Suurimmat olivat halkaisijaltaan 6-7 senttiä. Maa muuttui jälleen valkoiseksi.
Ja kun sää reilusti lämpeni, uskaltautuivat kukat avautumaan.
Nyt 25.4. ovat jo muutaman päivän ajassa olleet kukassa: monen väriset krookukset ja mukulaleinikit, scillat aloittelevat, samoin kevättähdet, kevätkaihonkukat, etelänesikot, rohkoimikkä. Lumikellot taas lopettelevat. Pähkinäpensaat ovat varmaan kukkineet jo viikon.
26.4. avautuivat ensimmäiset valkovuokot.
Jne.
27.-28. 4. oli kaatosade ja seuraavana yönä halla. Mutta päivästä tulee varmaan aurinkoinen.
Peltolan ilmasto ei ole ainakaan I-vyöhykkeen mukainen: Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa 22. 5. availi kuolanpioni nuppujaan ja kaukasianpioni kukki täyttä päätä. Meillä sen sijaan: kaukasianpioni 6.6. ja kuolanpioni 8.6.
28.5. Kevät on ollut kovin kylmä. Tämä toukokuu. Ja pohjoistuuli on puhallellut. Hyvä jos lämpötila on ollut päälle 5 astetta, hyvä jos 10-13 celsiusta. Ja toukokuun viimeisenä yönä oli jälleen halla. Onneksi omenapuut eivät vielä kukkineet, eivät ainakaan reilusti.
Tällainen sään koleus ei kuitenkaan lannista kasvuvoimaa, vaan metsäkurjenpolvet availevat ensimmäisiä kukkiaan ja tulikellukka hehkuu. Ensimmäiset pari kolme narsissilajiketta ovat avanneet nuppujaan. Metsässä ihmistä ilahduttavat metsätähdet ja kielojen ensi kukat.
Kevätkukkijaklematiksetkin ovat vauhdissa, kuten C. macropetala. Kärhökerho vieraili Espoossa Pirjo Aholan luona, ja siellä on niin paljon C. alpinan ja C. macropetalan ja C. sibirican ja eräiden lajikkeiden kukkivia liaaneja, että ihan ihmettelin. Nyt viimeistään tajusin, miten monenlaisia siementaimet ovat. – Joitakin päiviä myöhemmin teimme Pentti ja minä visiitin kärhökerhon sihteerin Timo Löfgrenin luo ja molemmat olimme ihmeissämme, sillä puutarhassa – joka on todella aistikkaasti toteutettu – kasvoi varmaan liki sata klematista ja monissa oli parhaillaan kukkia. Tulimme Timon luota muutama klematis rikkaampina kotiin.
31.5. Julmetusti työtä puutarhassa. Tänään ruusunnupunleikkaajaötököiden tapporuiskutus.
2.6. Vihdoinkin sää alkanut taas lämmetä. Viimeiset pari hallayötä palelluttivat kotkansiivet, jotka muutenkin kituvat huonolla paikalla. – Minulla on niille ajateltuna edustavampi ja samalla myös parempi paikka, johon pääsevät 2002.
Enpä taida viitsiä kopioida tähän kaikkia merkintöjä kukkien ensimmäisistä nuppujenavautumisen päivämääriä. Kesä oli tulollaan.
Kesällä oli vuoroin aurinkoista, vuoroin sateista. Kumpaakin ainakin riittämiin. Oli hyvä ruusuvuosi, sillä kukinta oli upeaa. Outoa vain oli, että kuolleita ja kuivettuneita oksia ilmaantui pitkin kesää, ei ainoastaan keväällä, mikä on tavallista. Autotallineteläseinustalla, jossa ’Magnifica’ oli täynnä kukkia, että keskipäivällä suuri osa kukkia roikkui kuihtuneina teriöt lerpullaan. Oli siis melko uuvuttavaa. Sen huomasin minäkin ja olin rättiväsynyt enkä voinut olla auringonpaisteessa.
Korson remontti estää alkukesän töitä kotona Peltolassa. 18.6. olen kirjoittanut: Taas on märän pilvistä. Ei vain jaksa päivä paistaa. Ruoho kasvaa – se tekee epätoivoiseksi. Vieläkään en ole päässyt kylvämän enkä hernemaata tekemään. Jospa en kylväkään herneitä. Maa on muokkaamaton. Omistaudun kukilleni.
20.6. Sataa. Maa on niin märkää, ettei sille voi mitään tehdä. Sen pitää ensin kuivua.
29.6. Kovin on meikäläiselle kuuma ilma. Sydän ei oikein jaksa. Onneksi meillä on nyt uima-allas, jossa voi vilvoitella itseään.
4.7. Yhä kuuma. Varjossa + 29 astetta. Kuukauden puolivälissä kovia ukkosia. Sadetta ja hellettä. Ilmankosteus korkea. On kuin tropiikissa.
Tällaisena kesä jatkui. Jätin muistiinpanot kesken. Mikään ei oikein sujunut. Minussa alkoi herätä luopumisen tunteita. Luovuttaisinko puutarhan sovinnolla Äiti Luonnolle, kun vaikutti siltä, etten hänelle pärjää. Vaikka säälihän se olisi. Jo nytkö luovuttaisin. Minua ei oikein mikään huvittanut. Vasta syksyllä ymmärsin, että minua vaivasi depressio. Eihän minua huvittanut muu kuin kävellä katselemassa, millaisia kukkia puutarhassa kasvaa. Työt olivat vastenmielisiä.
Syksyllä sitten piristyin. Kitkin melkein kaikki istutukset; aika jäi kesken, kun syys kääntyi aivan liian myöhäiseksi. Tein istutusuudistuksia. Jo pidempään olin suunnitellut, että poistaisin kasvimaa-kukkatarhasta osan käytävistä: kun maa on tuuheiden perennojen peitossa rikkaruohoille – kuten juolavehnälle ja rönsyleinikeille – ei jää elintilaa. Mielessäni kangasteli myös Pentti Alangon lanseeraama ajatus luonnonmukaisesta puutarhasta. Siis uurastin. Minulla on nyt selkeä näkemys; työ jatkuu tulevana kesänä. Ns. värililjoilla oli ahdasta siellä minne olin ne istuttanut, kuten mandalassa, joten siirsin ne uuteen ”luonnolliseen” kukkamaahan. Klematiksia on ruukuissa valeistutuksessa. Niitä on hankittu suunnitteilla olevaa klematismajaa; kasveja tulee ensi keväänä vielä ostaa lisää. Hävitin Jonsok-mansikkamaan, koska se tuotti karviaisen kokoisi marjoja; olikohan paikka liian kuiva.
Syksy oli tavattoman lämmin. Kirjoitin 14.11 näin: Tavattoman lämmin syksy. Aika lailla poutainen. Toisaalta on sadettakin saatu, niin että puutarhalammikko on jo kuukausikaupalla ollut ääriään myöten täynnä vettä.
On ollut jokunen pakkasyö ja lunta saatiin muutama päivä sitten. Kumma kyllä se on pysynyt maassa.
Hienohelmaisten ruusujen talvisuojaus on kesken. Ja kalkitus jää tekemättä, vaikka voisinhan vieläkin ryhdistäytyä ja ripotella kalkit lumen päälle. Esteenä on paha depis, joka ei saa minua innostumaan oikein mistään. 3. 12. menen vihdoin kaihileikkaukseen. Kun minulla on uudet silmälasit elämäni paranee. Voin valokuvata. Ja toivottavasti kylvän puutarhaan siemeniä. Vuodesta tulee toivottavasti parempi puutarhavuosi. Paljon riippuu myös mielialasta, joka ei näytä kesäisin olevan parahimmillaan.
Vuoden loppu oli poikkeuksellinen. Se alkoi kaikkien aikojen hurjimmalla myrskyllä, joka jää varmaan ihmisten muistiin. Myrsky oli 15.-16. joulukuuta. Kaatui hyvin paljon puita. Ja pian alkoi oikea talvi, joten vuoden lopun kuukausille, etenkin joulukuulle, ominainen sateinen märkyys ja synkkä pimeys jäivät tulematta. Oikein miellyttävää. Lunta oli pian nilkkoihin asti. Kuin oikea talvi.
10.12. suojasää. Näinköhän valkeus katoaa.
11.12. taas pakkasta ja lumi kovenee.
18.12. pakkasta jopa 10 astetta, Nurmijärvellä 16. Kovin liukasta.
19.12. suojasää ja räntäsadetta.
20.12. pakkasta 14 astetta ja purevasti puhaltava tuuli. Ei enää liukasta.
Ennen joulua ehti taaskin olla suoja, mutta sen jälkeen jatkuivat pakkaset, jopa 25 astetta. Liukkaat tiet. Ullakolla värjötteli koditon kissa. Kun ymmärsimme, että se oli todellakin koditon, aloimme ruokkia häntä ja toivoimme että savupiipun juurella olisi kyllin lämmintä. Jouluna aloimme uumoilla, että tästä on tulossa meille toinen kissa.
Joulun aikaan pakkasta 14 asteesta 24:ään. Vuodenvaihteessakin 24 astetta kylmä. Pian alkoi lauhtua ja lumi suli pois. Joulukuun synkkä märkä pimeys siirtyi tammikuulle.