Kasvukausi 1996



Puutarhavuosi on alullaan. Olen kitkenyt ja hankkinut kukansiemeniä, mm. unikoiden siemeniä ja sellaisia, joista kasvaa perennoja ja niittykukkia. Nämä kylvän loppukesällä. Ruusujakin on siunaantunut.

Pekka Vikstenin taimisto tarjosi ruususeuralaisille joidenkin lajien ja lajikkeiden taimia ostettavaksi. Tilasin muutaman ruusun, ja ne olivat noudettavissa Floran päivänä.

Kirjoitus jäi kesken ja jatkuu vasta 14. lokakuuta 1996; itse asiassa kirjoittelen aivan uudelleen muistiinpanojani tammikuussa 1997. Minulla oli koko kesän sietämätön kiire. Tekemistä kertyi tuskastuttavan paljon, jos ajattelee asiaa puutarhan kannalta. Juuri kun kasvukausi oli alullaan, sain kaksi kielenhuoltotyötä, joista en mielestäni voinut kieltäytyä: toisen sain Maatiais-yhdistykseltä, toisen Dharmakustannukselta, ja nämä molemmat ovat minulle tärkeitä. Anne Paalon ja Anssi Krannilan Omenapuu-kirja meni varsin juoheasti, mutta Roope Kosken kääntämä Yeshe Tsogyelin, taivastanssijan, elämäkerta tuotti paljon vaivaa. Minulta meni 160 tuntia käsikirjoituksen kimpussa ja vieläkin enemmän olisi mennyt, jotta tulos olisi täysin tyydyttänyt minua. Kieli oli melko lailla solmussa - osittain epätarkkaa käännöstä - ja asia perin kummallista, niin etten oikein ymmärtänyt, mistä oli puhe. 

Toinen asia, joka ennen pitkää vaati minulta paneutumista, oli näyttely, jonka halusin pitää juhlistaakseni 60-vuotissyntymäpäivääni syksyllä. Keväällä en ollut päässyt edes alkuun. Minulla oli ramppikuume. Monta kertaa ajattelin, että minun pitää peruuttaa koko aie, mutta en hennonnut. Puutarhatyöt saivat jäädä retuperälle. Olin melko stressaantunut. Luulin repeäväni kappaleiksi.

Mutta ollessamme viikon Kuhmossa, istuin mökissä kuin tatti ja tein kuvia, samaan aikaan kun Pentti tarjosi Penille luontoelämyksiä Kainuun metsissä. Sen verran oli puutarha-asiaa, että äkkäsin isäntäväen pihalla papulanruusun. Papulanruusu Kuhmossa on melkoinen juttu, sillä siellä alkaa olla sen menestymisen pohjoisraja. Aila Korhosta tämä ruusu kiinnostaa; hän arvelee tuomieni näytteiden perusteella, että se on Laukaalta peräisin oleva papulanruusun sukulainen 'Juhannusmorsian'. Kun emännältä saamani versot pääsevät täällä etelässä kasvuun ja Aila pääsee tekemään vertailuja, sen lajike selviää.

Toisen kuvantekoviikon vietin ystäväni Lepistön Liisan mökissä Rajamäessä. Silloin, elokuussa, oli kesän ensimmäinen todella lämmin viikko. Istuin yläkerrassa. Ikkuna oli auki, joten tunsin olevani ulkona. Ja kuvia syntyi suuren innoituksen vallassa. 

Vielä tuli yksi este: Äitini sairastui. Hän oli erittäin huonossa kunnossa ja lopulta sairaalassa. Otin asiakseni käydä kolme kertaa viikossa häntä tapaamassa, ja niin minulla oli entistäkin vähemmän aikaa puutarhalle ja näyttelyn tekemiselle. Täältä Vihdistä, siitä pitäen kun suljen oven, kestää yhteen suuntaan 2,5 tuntia mennä sinne missä äitini on.

Syksymmällä sairastuin itsekin. Vanha vaivani, vatsakatarri, ärtyi oikein pahaksi. Miksi juon kahvia ja teen kiusaa vatsalleni! Lisäksi minulla oli kylkiluu kipeä, selvisi. Olin aivan näännyksissä ja myös hermostunut viimeiset viikot ennen näyttelyn pystytystä. Oli se kovaa. Mutta näyttelystä tuli oikein kaunis ja olin tyytyväinen. Syntymäpäiväjuhlan pidin kuvieni äärellä ystävättärilleni. Meillä oli oikein hauskaa. 

Nyt voisi olla aika kertoa Maaritin rosariumista. Ruusut ja muut kukat ja vähäiset syötävät kasvit saivat paljolti tulla juttuun omin avuin. En joutanut kitkemään paljon ollenkaan enkä levittelemään ruohokatetta niiden juurelle.

Kevät tuli valtavalla voimalla. Talvi oli ollut pitkä ja runsasluminen ja siihen kuuluivat kovat pakkaset. Keväällä satoi enimmäkseen. Maa oli märkää, niin ettei sinne ollut menemistä. Se oli liian upottavaa. Mutta siemenet itivät, edellisenä kesänä itsestään kylväytyneet siemenet. Ja kun vihdoin itsekin kylvin eri paikkoihin unikoita, Peltolassa oli tavattoman paljon unikoita. Ne jäivät tosin sangen pieniksi, sillä ne tarvitsevat näköjään paitsi kosteutta myös lämpöä. Vain edellisenä vuotena itse kylväytyneet kasvoivat suuriksi ja joutuivat säälliseen aikaan. Sama koskee ruiskaunokkeja ja kehäkukkia. Ruiskaunokit, unikot ja keltaiset marketat ovat Peltolan suosikkeja, sillä ne viihtyvät meillä ja kukoistavat.

Monivuotiset kukat kasvattivat itsensä suuriksi. Akileijat varttuivat sellaisella voimalla, ettei voinut ajatellakaan unikon- ja marketansiementen kylvämistä niiden väliin. Yleensä narsissit - muistaakseni - kukkivat paljaassa maassa, mutta nyt niiden ympärillä oli muutakin, kuten akileijoja.

Ja kevät eteni kohinalla ja maa huusi minua äärelleen. Minä se vain istuin pöydän ääressä ja pakertelin käsikirjoituksen kimpussa. Vihdoin pääsin ulos. Mutta olin myöhässä. Tarkoitan, että en ollut mukana alusta saakka. Kasvimaalle kylvin herneitä ja salaattia ja kirveliä ja varmaan muutakin. Äitini oli lahjoittanut meille kasvihuoneen, oikean lasisen kasvihuoneen, ja sen Pentti pystytti puutarhalammikon reunalle, joten paikka on varmaan kaunis, sitten kun lammikkokin on valmis. Olen onnellinen äitini lahjasta. Kasvihuoneeseen istutin tomaatteja ja kylvin kurkun siemeniä. 

Puutarhalampi ei tullut valmiiksi, vaikka Kaino Vanne oli kaivanut sen edellisenä kesänä. Nyt se piti tiivistää, niin että vesi pysyisi siinä paremmin. Kesä oli kuitenkin niin märkä, ettei Pentti päässyt tekemään pohjustustyötä, joka hänen mielestään oli täysin turhaa: vesi pysyi altaassa muutenkin. Ympäristön hän sen sijaan sai tasoitetuksi. Mutta kasveja emme lammikon partaalle vielä päässeet istuttamaan emmekä sen takana olevaa kumparetta muutetuksi kukkakummuksi, sillä ensin pitää tehdä pohjatyöt. Kaipa tämä kaikki tapahtuu tulevana kesänä. 

Enpä ole ennen nähnyt yhtä upeita akileijoja kuin oli viime kesänä. Monen värisiä olen meille kylvänyt. Ja kun ne kukkivat samaan aikaan illakkojen kanssa, näytti erittäin kauniilta ja rehevältä mm. luumupuun ympärillä. Olen kylvänyt meille useammanlaisia akileijoja. Yksi niistä on se lajike, jonka siemenet vuonna 1991 keräsin Carl von Linnén Hammarbon metsästä;  huomioni kiinnittyi epätavallisen suuriin siemenkotiin, ja jännityksellä sitten odotin, millaisia kukat mahtavat olla. No ne ovat melko tavallisia koboltinsinisiä kukkia, mutta koko kasvi vaikuttaa muita akileijoja rotevammilta. Yhdessäkin kohtaa oli yksilö, joka ulottui minua melkein kaulaan asti.

Enimmät illakkoni ovat peräisin Tuomarilasta, Ekbladin entiseltä tontilta, samasta paikasta kuin Signen 'Minette' ja Signen 'Pohjolan kuningatar'. Rakastan illakoita. Valitettavasti jotkut toukatkin pitävät niistä. Kukkia en saisi, jos en likisteli hyönteisiä kuoliaaksi; ne ovat kääriytyneet illakon lehtiin. Brutaalia tappaa hyönteisiä tällä tavalla, mutta teen niin kuitenkin. Voisi yrittää ruiskutusta kasvin varhaisvaiheessa. 

Minulla on selvästikin keräilyvietti. En näet kerää ainoastaan ruusuja. Ukonhattujakin on kolmea sorttia, ja ehkä joskus saan myös punaisen ukonhatun. Haluan monenlaisia akileijoja.

Haluan myös unikoita, sekä yksivuotisia että monivuotisia. Kumpiakin on useampi laji. Monivuotisia on ainakin viisi, mutta ne eivät ole idänunikkoa lukuun ottamatta vielä kukkineet. Suurella mielenkiinnolla odotan Meconopsiksia, etenkin sinisiä Himalajan lajeja. Jospa ensi kesänä suvaitsevat vihdoin kukkia. Olenhan kiintynyt Himalajan alppiniittyihin, ja haaveilen mahdollisuudesta päästä sinne kauas kevätkukkien aikaan. Yksivuotisista unikoista minulla on silkkiunikoita, oopiumunikoita, pioniunikoita ja muitakin. Unikot risteytyvät helposti keskenään, ja näin on minullakin käynyt. Onhan paha, jos alkuperäiset muodot häviävät sitä menoa. Tosin minulla oli kesällä 1995 aikamoinen unikkojen kirjo, kuten käy ilmi valokuvista. Silloin olin kylvänyt vanhempien joukkoon "unikkoseoksen". Uudemmat hankintani olen vuodesta 1996 pyrkinyt pitämään erillään.

Vuosien mittaan olen kylvänyt Peltolaan monenlasia unikoita, joista läheskään kaikkia en ole onnistunut saamaan kukkaan. Tällaisia ovat turkinunikko (P. commutatum), ruisunikko (P. dubium) ja tuliunikko (Eschscholzia californica). Jos sää on kovin kuiva tai - näköjään - kolea ja silti sateinen, unikot saattavat jäädä kovin pieniksi. Jotkut ovat parin kolmen sentin mittaisia. Jos vaivautuu kumartumaan maahan asti, näkee että tuollainen pienen pieni unikko on täydellinen kasvi. Siinä on varsi, lehdet, kukka heteineen ja emineen ja myöhemmin siemenkota, jonka sisällä on siemeniä. 

Haluaisin Peltolan puutarhaan mahdollisimman paljon ja erilaisia pioneita. Niitä on aika monta. Kotoani Korsosta olen tuonut neljä juurakkoa - lajikkeita on kaksi - yksi tummanpunainen on peräisin Murrin ja Erkin puutarhasta Tuomarilasta. Vuonna 1995 ostin lajikkeet Paeonia 'Officinalis', `Maxima Festiva' ja 1996 Paeonia lactiflora 'Immaculae'. Valitettavasti pioneita on kohdannut suuri epoäonni. Kesällä 1994 ne sairastuivat - varret ja osittain juurakotkin sairastuivat. Poistin sairaat kohdat niin hyvin kuin taisin ja pidin niitä sitten liossa mäntysuopa- tai toluliuoksessa. Poistin maan jossa ne olivat kasvaneet ja laitoin tilalle aivan uutta maata, joka oli mullan, turpeen ja hevosenlannan seos. Tämä tapahtui keväällä 1995. Istutin pioniaarteeni uudelleen. Mutta aika voimattomilta ne näyttivät viime seuraavanakin kesänä, eivätkä uudetkaan taimeni voineet kovin hyvin.

Pitääkö minun luopua pioneista? En hennoisi. Olenhan ruvennut kasvattamaan niitä siemenistä jopa. Olen siis viitseliäs ja kärsivällinen, sillä on monen monen vuoden projekti kasvattaa pioni siemenestä kukkimisikään. Taimia on varttumassa yli kymmenen, ja lisää tulee ensi kesänä varmaan kymmeniä, sillä niin paljon olen niitä kylvänyt. - Ehkä vihdoin ensi keväänä saan lähetetyksi näytemaata Viljelypalveluun, jotta saisin selville, miten Peltolan maa muutetaan pioneille suotuisaksi. Vaikeutena on, että maa vaihtelee meillä tavattomasti, joten pitäisi tarkasti tietää, missä kohtaa pioneita aikoo kasvattaa.

Narsissit menestyvät Peltolassa oikein hyvin. Meillä kukki viime kesänä varmaan kymmenisen lajiketta, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Koetan keväällä tunnistaa ne. Jotkin saan varmaan selville, muitakin kuin valkonarsissin ja keltanarsissin. Nämä kevään tuoksuvat kukat ovat minulle suuri ilon aihe, etenkin kun niitä riittää pitkäksi aikaa. Narsissin eri lajikkeet näet kukkivat hieman eri aikaan. Viime syksynä istutin useampaa lajiketta meille. Enimmät talon edustalle. Näiden nimet ovat tiedossa. Samalla istutin kevättähtien (Chionodoxa luciliae), kevätkellojen (Leucojum aestivum), keltakoiranhampaan (Erythronium tuolumnense 'Pagoda'), metsätulppaanien (Tulipa sylvestris) ja parvitulppaanien ('Tarda`) mukuloita ja sipuleita.

Menin ajassa edelle. Palataanpa kevääseen. Ruusut olivat suureksi ilokseni talvehtineet hyvin. Kaikkia jaloja lajeja en ollut edes havuilla peitellyt. Vain ihana kaunis 'Fritz Nobis' paleltui tykkänään, mutta se on niin arka, että menetys oli odotettavissa, sanoi Kahilan Pirkko. 'Frühlingsgoldin' ja 'Robbie Burnsin' lumen päällä ja luultavasti osittain myös lumen alla olleet versot paleltuivat. Nämä pensaat kuitenkin elpyivät ja kasvattivat uudet pitkät versot. Käänsin ne syksyllä maata vasten ja peitin havuilla. Edellisenä vuonna en ollut niitä peittänyt. Valamonruusut näyttivät keväällä peräti huonoilta. Varret olivat selvästi kuolleet. Ihmettelin, ja leikkasin melko reippaasti niitä poikki. Kukinta oli kuitenkin erittäin hyvä.

Ruusut pitivät koleasta ja kosteasta alkukesästä selvästi. Ne kasvoivat reippaasti ja kukkiakin tekivät. Tosin sateesta oli monille haittaa. Vastoin kaikkia odotuksia tuhohyönteisiä oli alkukesällä paljon. Pirkko arveli, ettei niitä ankaran talven vuoksi olisi, mutta olipahan kumminkin. Ruiskuttelin, ja pistiäisen toukat tapoin peräti melatiinilla. Minä siis sain kukat viime kesänä, eivät tuholaiset.

Kylmä kesä viivästytti kukintaa. Mustialanruusussa oli kukkia vielä elokuussa ja neuvoksenruusu kukki kumpareella syyskuussa. Kiireitteni vuoksi en joutanut kaikkia ruusujani edes kunnolla katselemaan. Laiminlyönti koski etenkin ns. lätäkkökolmion ruusumaata. Se oli aika tavalla joutoheinän, ohdakkeiden ja päivänkakkaroiden vallassa. Mutta sinne istuttamani lumipallot ja malvikit kukoistivat. Oikein minua hävetti laiminlyöntini. Mutta minkäs teet, jos kaikki aika menee muuhun tähdelliseen.

Elokuussa tuli vihdoin poutasää ja lämmintä. Tuli suorastaan helle. Tuli suorastaan kuivaa. Nyt olisi pitänyt kastella. Kastelu ei huvittanut, kun oli tottunut siihen, ettei koko kesänä varmaan tarvitse kastella. Vain välttämättömimmät kohdat kastelin. Kaikki luulivat, että tulisi hyvä sienivuosi, kun alkukesä oli märkä, mutta eipä tullut sieniä, kun kuivuus kuivatti juuririhmastot. En nähnyt syksyllä ainuttakaan suppilovahveroa.

Vaikka elokuu oli lämmin, se ei liioin auttanut esimerkiksi hajuherneitä nopeuttamaan kukintaansa. Vain muutamia kukkia oli ihanissa köynnöksissäni, joiden taimet olin kasvattanut kasvihuoneessa. Helvillä naapurissa ne sentään kukkivat jo monta viikkoa aiemmin, sillä heidän pihansa on lämpimämpi kuin meidän; olemme huomanneet että eroa on 2 - 3 viikkoa kasveissa, jotka Helvi on antanut minulle omistaan.

Ruusukiihkoni on selvästi ruvennut laantumaan. Enää minun ei tarvitse rohmuta uusia lajikkeita Peltolan kaunistukseksi. Monta uutta ruusua silti hankin. Ne jotka tilasin syksyllä Kauppilan puutarhasta, olivat lähes taakaksi. Eivät niiden itsensä vuoksi, vaan istutuksen vuoksi. Olin suunnitellut ne talon eteen aivan uuteen maahan. Uudella maalla tarkoitan maan muokkausta: paksun paksut kerrokset kovaa savea pois ja tilalle multaa, hiekkaa ja kompostia kompostorista. Minulla olivat näyttelytyöt kesken ja vatsakatarri, joka esti minua taivuttelemasta vartaloani. En voinut tehdä istutustyötä yksin. Istutus jäi Pentille, eikä häntä selvästikään huvittanut.

Mieltymys kärhöihin eli metsäköynnöksiin sai alkunsa Maatiais-yhdistyksen Viron matkalla kesällä 1994. Pentti oli mukana. Kävimme Kivistikien, tunnettujen kärhönjalostajien, maatilalla. Kukkien ihanuus ja runsaus lumosi meidät. Valokuvasin melkein rullallisen verran Kivistikien metsäköynnöksiä. Kotiin tultuamme tilasimme taimia ja moni muukin yhdistyksen jäsen tilasi niitä. Ritva Vatanen nouti ne syksymmällä. Koska oli kovin myöhäinen syksy, istutin aarteeni talveksi muovihuoneeseen ja peittelin ruoholla. 

Kesällä 1996 hankin meille useita kärhöjä, sillä minähän olen niistä kovasti innoissani. Ilmeisesti myös Pentti, vaikka hänhän ei intoaan kovin selvästi näytä. Edellisenä kesänä hankittujen seuraksi ostelin erikoistarjouksina useita taimia. Yhdessä kävimme Clematis-näyttelystä ostamassa kaksi komeaa eestiläistä tainta 'Tartun' ja 'Semun'. Kivistikit ovat oppineet tekemän kauppoja: nyt olivat kaikki kärhöt isoja ja sangen kalliita astiataimia, kun ne edellisenä kesänä olivat pieniä pistokkaita, jotka oli kääritty muoviin kapeaksi tötteröksi ja maksoivat vaivaiset 15 markkaa kappale. Clematiksia on meillä nyt 22 lajia ja lajiketta. Minusta tuntuu, ettemme niitä enempää tarvitse.

Kärhöt ovat tavattoman kauniita. Lopulla kesää aloin kumminkin suhtautua niihin epäillen, sillä ne ovat myöhäisen kesän tahi peräti syksyn kukkijoita - ainakin koleana kesänä. Mietin, mahtavatko kaikki lajikkeet sittenkään sopia Suomen ilmastoon, edes eteläiseen Suomeen, etenkään meidän Peltolamme ilmastoon. Kotipuutarhalehdessä on viime vuosina ollut tavattoman monta artikkelia kärhöistä kuvitettuina ihanilla kuvilla. En muista, että kirjoituksissa olisi erityisemmin mainittu kovin myöhäistä kukinta-aikaa.

Nyt ymmärrän, ettei pidä huumassa ostella kärhöjen taimia. Kärhöt eivät kuki samaan aikaan ja lajikkeet eroavat muutenkin joutuisuudeltaan. Kannattaa ihastua sellaisiin, jotka pärjäävät parhaiten. Ehkä minun olisi hyvä liittyä Clematis-seuraan saadakseni tietoa näistä ihanista kasveista.

Luulenpa, että minun kannattaa siirtää hienoimmat ja arimmat lajikkeemme autotallin eteläseinustalle, johon ensi kesänä teen uuden kukkapenkin. Nythän siellä ei enää muovihuonetta. Siellä niillä on varmaan suotuisampi kasvupaikka kuin kasvimaalla omenapuiden ja ruusupensaiden katveessa. Kasvimaa kun viettää loivasti kohti pohjoista ja luodetta. Senhän takia meillä kukat kukkivat muutaman viikon myöhemmin kuin vaikkapa Helvillä.

Kun tätä kirjoitan tammikuun 12. päivänä 1997, maata peittää lumi. Lumi tuli ennen joulua, mutta sitä ei ole yhtä paljon kuin viime vuonna. Pakkastakin on ollut vähemmän kuin viime talvena. Saa sitten nähdä, millainen on tuleva vuosi. Nyt en suostu tekemään virapelitöitä kasvukauden alkaessa. Minulla on monen monta ihanaa kukkaa vaalittavana.

Uusia kukkamaita on perusteilla. On kaksi kumparetta, joissa toistaiseksi on tuskin muuta kuin savea. Hankimme ensi keväänä paljon multaa ja muillakin maanparannustoimilla teemme kumpareista oivallisia paikkoja kukille. Ensi keväänä en vielä istuta niihin perennoja, en ainakaan kovin monta, vaan kylvän vaikka pellavaa ja auringonkukkia ja jotain muutakin.

Uusia perennoja on maassa siemeninä odottamassa elämänsä ensimmäistä kasvukautta. Enimmät ovat peräisin Maatiais-yhdistyksen siemenvälityksestä. Jos kylvöt onnistuvat ja osaan hoitaa ne, saamme suuren määrän ihanien kukkien taimia mm. uusia kukkapaikkoja varten. Viime syksynä kylvin kasvimaalle taimistoon nämä: japaninakileija, verikurjenpolvi, himalajanmarskililja, pystykiurunkannus, arovuokko, punalatva, päivänlilja, paratiisililja, parvitulppaani, tähtiputki, marhanlilja, käenkukka, puoliakileija, saksankurjenmiekka, sinivaleunikoita, Raini Hallamalta saamani idänunikko tai muu sen kaltainen unikko, kiinalainen ruohosipuli (siemenet Ulla Lehtoselta), laventeli (siemenet Rainilta), lehtoängelmä, alppiasteri, metsänätkelmä. Ruohoa kasvavalle kumpareelle huiskin siemeniä, joista toivottavasti kasvaa kurjenjalkoja, ukonpalkoja, kuminaa, pukinpartaa, keltamataraa, rohtomesikkää.

Keksin myös levitellä katkomiani kukanvarsia niityillemme ja muihin sopiviin paikkoihin. Ajattelin, että näin meille kasvaisi sinne sun tänne lehtosinilatvoja, akileijoja, vuohenkelloja ja malvikkeja. Varmaan ripottelin maahan muitakin hauskoja kukkakasveja kylväytymään. Jos toiveeni toteutuu, meille siunaantuu ajan oloon melkoiset kukkamaat.

 

Puutarhan pääsivu
Kotisivu