Maarit Vallinharju-Stenman

Legenda jouluruususta


Oli muuan tyttö, joka olisi halunnut itämaan tietäjien ja paimenten tavoin antaa lahjan seimessä makaavalle Jeesus-lapselle, mutta hän oli niin köyhä, ettei hänellä ollut mitään, minkä olisi voinut lahjoittaa. Tyttö oli sen vuoksi hyvin surullinen. Enkeli Gabriel ymmärsi lapsen murheen ja vei hänet kedolle, ja vaikka maata peitti lumi, siellä kukkivat valkeat ruusut. Iloisena tyttö poimi sylinsä täyteen näitä ihania kukkia, joiden keskustassa oli kultainen risti, ja asetti ne Jeesus-lapsen peitteeksi seimeen. Hän ymmärsi, että sydäntalvella kukkivat ruusut olivat merkkinä siitä, että lapsi oli Vapahtaja.
     Tarinan toisen version mukaan tyttö puhkesi itkuun, koska hänellä ei ollut lahjaa tallin seimessä makaavalle Jeesus-lapsoselle. Kyynelet tippuivat lumeen. Tytön rauhoituttua ja lopetettua itkunsa enkeli näytti hänelle, miten niihin kohtiin, joihin kyynelet olivat pudonneet, oli noussut pieniä valkoisia ruusuja.Tyttö poimi kukat ja lahjoitti ne pienelle Jeesukselle. – Kerrotaan myös, että ruusut olisivat kasvaneet tallin edustalla käyskennelleen Neitsyt Marian jalanjälkiin.
     Selma Lagerlöf on sepittänyt legendasta oman version, Jouluruusun legendan. Juonen kulultaan se on omanlaisensa kertoessaan metsässä lainsuojattomana asuvan rosvon ja tämän perheen jouluöisistä paratiisinäyistä. Vanha hurskas Hannu-apotti pääsi tuota ihmettä katsomaan: Ensin kuului kaukaista kellojen soittoa ja sitten metsä tuli valoisaksi. Valoaalto seurasi toistaan ja siinä missä oli ollut talvi ja lumi, kasvoi nyt kukkia, purot solisivat, linnut livertelivät ja ketut poikasineen nauttivat olostaan. "Kaikki kesän riemu ja kauneus hymyili Hannu-apotin ympärillä. - - Mutta valo virtaili yhä edelleen, ja nyt se tuntui tuovan mukanaan jotakin äärettömän kaukaa. Hannu-apotti tunsi ylimaallista ilmaa ympärillään, ja hän alkoi vapisten odottaa, että kun nyt maan ilot ja riemut olivat tulleet, oli varmaan taivaallinen ilo tulossa." Hän kuuli jo enkeleiden laulua ja harppujen helinää.
     Mutta mukana ollut maallikkoveli oli itsekseen sitä mieltä, että metsään ilmestynyt paratiisillinen joulumetsä aivan varmasti oli lähtöisin paholaisesta. Hän kirosi!  Silloin Göingenin metsän jouluihme katosi yhdessä hetkessä peruuttamattomasti. Hannu-apotti ennätti kuitenkin tavoittaa käteensä pari juurimukulaa; hän oli luvannut tuoda epäuskoiselle arkkipiispalle jouluna kukkivan kukan ja tällä tavalla hankkia rosvolle turvakirjan, jotta tämän ei enää tarvitsisi piileskellä metsässä.
     Hannu-apotti vaipui kuolleena maahan. Hänen kädessään olleet juurimukulat istutettiin luostarin yrttitarhaan. Kun sitten tuli joulun aika, puutarhassa nähtiin reheviä vihreitä versoja, jotka kannattivat kauniita, hopealle vivahtavia valkoisia kukkia. Katuvainen maallikkoveli vei näitä kukkia, jouluruusun kukkia, arkkipiispalle ja sai hankituksi rosvolle luvatun turvakirjan. Itse hän muutti erakoksi rosvoperheen entiseen asuinluolaan.
 

Legendan alkuperä

Legenda olisi tuskin syntynyt, ellei keskisessä ja eteläisessä Euroopassa suotuisalla paikalla kasvaisi ja suotuisan talvisään aikaan maasta – lumen keskeltä peräti – puhkeaisi esille lähes puhtaan valkoisia jouluruusun kukkia, juuri siihen aikaan kun kristikunta viettää Vapahtajansa syntymän muistojuhlaa.
     Erittäin tärkeänä lisäkimmokkeena on ollut Raamattu, Vanhan testamentin Jesajan kirja, jossa ennustetaan Messiaan syntymä: "Mutta Iisain kannasta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa" (11:1). (Iisai oli kuningas Daavidin isä, jonka suvusta Messias oli syntyvä.) Virpin on katsottu tarkoittavan ruusua. Ruusu on yksi Jeesukseen liitetyistä vertauskuvista. Se on myös Neitsyt Marian kukka. Ruusu kuuluu olevan suosituin joulukukka kristillisen kulttuurin piirissä. Selvästikään ei Suomessa, ei edes joulukirkossa – otin asiasta selvää – sillä alttarille voidaan silloin asettaa mitä kukkia hyvänsä, kunhan ne sopivat liturgiseen väriin, joka jouluna on valkoinen. (Kiirastorstaina sen sijaan alttarilla on ruusuja, seitsemän punaista.)
     Jesajan ennustuksesta sai virikkeen saksalainen munkki, joka 1500-luvun lopulla sepitti runon, sen joka on Suomen uuden virsikirjan virsi 23. Näin voipi kirkkokansa veisata (Anna-Maija Raittilan suomennos):

     On ruusu Iisain juuren / nyt kukkaan puhjennut./ On pyhä kirja suuren / sen ihmeen kertonut. /
     Tuo kukka suloinen / valaisee talviyötä / keskellä pakkasen.

     Näin ruusun pyhyydestä / soi sanan Jesajan: / Hän syntyy neitsyestä, / Messias Jumalan...

     Nyt ruusu kaunein loistaa / taivaasta tuoksun tuo. / Yön varjot päivä poistaa, / kansoihin toivon luo. / Jumala, ihminen! / Hän otti lapsen muodon, / jäi luokse syntisten.
 

Legenda paratiisista

Vielä pidemmälle kristillisen perinteen hämärään vie toinen jouluruusuun liittyvä legenda. Se sijoittuu "alkuparatiisiin", jonka Jumala antoi Aatamin ja Eevan asuinpaikaksi. Kuten jokainen varmaan on oppinut tietämään, siellä oli ihania kukkia ja lempeitä eläimiä ja elo huoletonta ja sopusointuista. Lisäksi siellä kasvoi kaksi puuta, elämänpuu ja tiedonpuu, joiden hedelmiä Jumala oli kieltänyt ihmisiä syömästä. Mitä sitten tapahtuikaan! Ja mihin se johtikaan: ihmiselämän kaikkiin vaivoihin! 
     Tarinan mukaan paratiisin portilla kasvoi kukka, jota enkelit nimittivät "rakkauden ruusuksi". Se oli jouluruusuna tunnetuksi tullut kasvi. Kun Aatami ja Eeva karkotettiin paratiisista, kukka peittyi lumeen. Surullista oli sekin, että poisajettujen piti jättää Eedenin puutarhaan kaikki kukat. Enkelit kysyivät Jumalalta, voisivatko ihmiset ottaa mukaansa maailmaan "rakkauden ruusun" muistutukseksi tämän armosta.
 

Totuus jouluruususta

Sekä joululegendassa että paratiisilegendassa kukan kerrotaan kukkivan lumen keskellä. Pyhässä maassa, Jeesuksen asuinsijoilla,  ja Punaisen meren itäpuolella olevalla lempeällä keitaalla, jota on arveltu Jumalan ensimmäisille ihmisille osoittamaksi Eedeniksi, paratiisiksi, ei ole lunta. Legendassa esiintyvä kasvi ei kasva niillä seiduilla. Tarinat ovat syntyneet huomattavasti pohjoisempana, jossakin jossa maa saa talvisin lumivaipan.
     Lumen maassa sydäntalvella oikeat ruusut eivät kuki – kuten eivät juuri muutkaan kasvit. Ruususeuran jäsenet varmaan tietävät, ettei legendojen "ruusu", jouluruusu, ole mikään ruusu ollenkaan. Kyseessä on Helleborus niger, jolla on monissa eurooppalaisissa kielissä jouluun ja ruusuun viittaava nimi, joskin sitä saatetaan muullakin tavalla puhutella. Suomenkielinen nimitys on käännöslaina. Lajin tarkempi nimi on vaaleajouluruusu. 
     Koska ruusu oli vertauskuvallisesti tärkeä kasvi etenkin Jeesuksen ja Marian yhteydessä, joulun ajan tapahtumien yhteydessä, ei liene vaikea ymmärtää, että juuri niillä tietämillä otollisissa oloissa kukkivaa kasvia alettiin nimittää ruusuksi ja että myös sai alkunsa sitä selittävä syntytarina. Tuo kukka oli kristitylle ihme kuten oli ihme myös Vapahtajan syntyminen maailmaan.
     Helleborus-suvussa, joka kuuluu leinikkikasvien heimoon (Ranunculaceae), on noin 20 lajia, lähes kaikki kotoisin Euroopasta, ei kuitenkaan sen pohjoisosista. Valkokukkaisten lisäksi on ainakin vihreä- ja punakukkaisia lajeja. Kasvi on erittäin myrkyllinen. Entisaikaisen käsityksen mukaan myrkyllisyys oli osoitus kasvin parantavasta voimasta ja tehosta. Rohdoksena on käytetty jouluruusun juuria, mutta myös lehtiä. 
     Vaikka ruusu-aiheen – tarkoitan oikeaa ruusua – kannalta ei helleborusten lääkinnällinen ja taianomainen käyttö, jolla on monivuosisatainen, toisinaan peräti vuosituhantinen perinne, olekaan olennainen asia, sanottakoon silti jotain. Kasvilla on hoidettu mm. potilaita, joilla oli epilepsia, lepra, vesikauhu, kuukautisvaivoja tai myös psyykkisiä ongelmia, sellaisiakin jotka ovat suorastaan mielisairaita.
      Viimeksi mainitun taudin parantaminen jouluruusulla oli niin tärkeä asia, että se on päässyt kreikkalaiseen jumaltarustoon: lääkäri Melampos, entinen paimen, joka eli vuoden 1400 eKr. paikkeilla, kuuluu parantaneen hulluuden tilasta manalan jumalan Proteuksen tyttäret, jotka luulivat olevansa lehmiä. (Tästä sairaskertomuksesta on eri versioita.)
     Käsitys jouluruusun hyvästä vaikutuksesta ihmisen mieleen säilyi vuosisatoja. Niinpä Englannissa oli vielä Viktoria-kuningattaren aikana tapana antaa lapsille ennen aamiaista pieni annos jouluruusurohdosta, jotta heistä tulisi älykkäämpiä. Erään lähdekirjan mukaan jouluruusulla on kukkaskielessä ahdistuksesta vapautumisen merkitys.
     Nykyisin tiedetään myös, että jouluruusu sisältää sydäntä vahvistavia glykosideja, jotka muistuttavat sormustinkukan (Digitalis purpurea)  glykosideja. Viime vuosisadalla  – en tiedä milloin – jouluruusua käytettiin sydänlääkkeenä ja palauttamaan kuukautiskierto normaaliksi. Tällä haavaa kuitenkin katsotaan kasvin olevan aivan liian voimakas, jotta sitä voitaisiin turvallisesti käyttää. Se on pelottavan myrkyllinen.
 

Jouluruusu puutarhassa

jouluruusu Tyytykäämme ihailemaan jouluruusua puutarhassamme, vaikkei se meidän raukoilla rajoillamme kylmässä pimeässä Pohjolassa joulua juhlistakaan – ellei sitten onnistu kukkakaupasta ostamaan ruukussa kasvavan jouluruusun, jonka keväällä voi istuttaa ulos. Se ei ole Suomessa aivan mahdoton kasvatettava. Itselleen mieluisaan maahan istutettuna se näet selviää talvista jopa Pohjanmaalla Kurikassa. Kurikka ei edes ole niin kaukana meren vaikutuspiiristä, että maa saisi nopeasti päälleen lämmittävän lumipeitteen, vaan sielläkin on vaivana eteläisempien  seutujen ongelma: vuoroin lunta ja vettä ja jäätä, vuoroin plusasteita ja miinusasteita. Talvimärkyyttä jouluruusu ei siedä eikä se pane pahakseen talvisuojausta. 
     Jouluruusu on Suomessa varhainen kevätkukkija ja legendasta tutun valkokukkaisen lajin lisäksi on muunkinvärisiä lajeja ja myös lajikkeita. Ja se kukkii varhemmin kuin puutarhan ensimmäinen ruusu, ja jos ei jouluperinnettä halua talven väistyttyä muistella, voi jouluruusun sievien kukkien äärellä kiitollisena iloita keväästä joka on joka vuosi yhtä suuri ihme. Toivottavasti myös tulevana vuonna ja kaikkina senkin jälkeen tulevina vuosina. Tätä toivon hartaasti. Onhan elämä Telluksellamme viime kuukausina muuttunut entistä paljon epävarmemmaksi ja turvattomammaksi paikaksi ihmisille ja myös  muille eläville olennoille.