Sosúa
Dominikaaninen tasavalta


Helmikuu 2000


Teksti ja kuvat:
Maarit Vallinharju-Stenman
Pentti Stenman







Lentokoneella Karibialle

Herätys oli aikainen, jotta ehtisimme lentoasemalle kello viiteen mennessä. Koneen oli määrä lähteä 6.25, ja niin se myös lähti. Vaan taisi lähtö kuitenkin viivästyä varttitunnin verran.

Maaritilla oli outo olo, jonka laatua hän ei heti ymmärtänyt. Aikanaan sitten selvisi, että  migreenihän se oli. Se pilasi alkumatkan. Migreeniin auttoi parhaiten ruokajuomaksi tilattu pieni punkkupullo; sen lämpötila oli punaviinille täysin sopimaton, mutta jääpussiksi aika passeli. Kun pulloa lämmitti Maaritin niskassa ja hartioilla, se samalla lievitti kivistävää päätä. Loppumatka menikin sitten lähes riemuiten.

Reitti: Helsinki-Vantaa – Vihti (aivan, kone meni todella lähes kotimme päältä) – Tampere – Jurva – Ruotsi ja Norja – Islannin pohjoispuoli – Grönlannin kaakkoisnurkka (rannikon päällä melkoisia kuoppia). Aurinko teki nousua tuntikausia, mutta kone ehti aina alta pois. Grönlannin jälkeen aloimme kaartaa etelään ja ikkunasta näkyi muutakin kuin pimeyttä: Labradorin niemimaa. Lohdutonta jäistä erämaata satoja kilometrejä, etelämpänä myös pitkiä maanteitä autiuden keskellä. Aurinko alkoi nousta myös maan pinnalla, ensin korkeilla huipuilla, sitten myös alempana. St. Lawrence -joen kieppeillä näkyi mittavia kanavia ja lahden jälkeen yhä enemmän asutusta. Välilasku Bangorissa, sitten vajaan tunnin kuluttua jatkettiin etelään Bostonin ja New Yorkin ohitse Yhdysvaltain merkillistä itärannikkoa seuraillen. Täältä jälleen kone suuntasi ulkomerelle kohti Puerto Plataa yli Turksin ja Caicosin satumaisilta näyttävien paratiisisaarten.

Saavuimme perille sopivasti iltapäivän helteisiin. Kuuma ilma. Palmuja. Lentoaseman parkkipaikalla autojen töötötystä ym. meteliä ja machokuljettajien uhoamista risteyksissä. Torvi tuntuu hyvin tarpeelliselta auton varusteelta täällä.

Sosúassa pääsimme pian hotelliin ja huoneeseemme. Hotelli – Casa Marina Beach – oli mukavan tuntuinen: iso, mutta ei vaikuttanut isolta monine erillisine rakennuksineen. Huoneen ovi avautui avoimelle parvekkeenomaiselle käytävälle, josta oli suora näköala pieneen rakennusten väliseen puutarhaan. Sitä paitsi Casa Marina on ainoa Sosúan hotelli, jolla on oma hiekkaranta, muut ovat uima-altaiden ja Sosúan yleisen rannan varassa. Huoneemme sijainti on kuvassa rengastettu: neljäs kerros, ei hissiä, mutta se ei haittaa. Huone on tilava, joskaan ei kovin kodikas. Keskellä olevissa ruokokattoisissa rakennuksissa on hotellin ravintola.

Tätä hotellia ovat jotkut matkailijat arvostelleet kitkerästi. Joidenkin huoneiden kunto ja sijainti on huono, naisasiakkaat eivät saa kunnon palvelua jne. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään tämänkaltaista valittamista.

Oli väsyneen hontelo olo, mutta ei vielä auttanut rauhoittua, vaikka oma sisäinen kello oli 21: paikallinen aikahan oli vasta 15. Lähdimme pian kaupungille. Halusimme ensivaikutelmia sekä juomavettä ja iltapalaa.


Sosúan liikenne on aika hurjaa. Autojen ja taksimopojen (conchos) torvet ovat ahkerassa käytössä. Turistit ja paikallisetkin parveilevat ja myyntikojuista tarjotaan tavaroita ostettavaksi hyvin aktiivisesti. Riittävän monen kadunristeyksen jälkeen olimme lievästi eksyksissä ja turhautuneita etsiessämme tietä takaisin hotelliin. Kaiken huipuksi Maaritin kengät vihasivat jalkoja ja hiersivät kummankin jalan varpaita ja maa tuntui keinuvan jalkojen alla. Pian kuitenkin löytyi tuttuja maamerkkejä ja hotellimme portti. Parvekkeella katselimme merta ja söimme askeettisen iltapalan klo 2 Suomen aikaa. Unta ei tarvinnut kauan odottaa.


Välillä kuuntelimme yön ääniä. Maarit oli ajatellut kuuntelevansa maininkeja niiden vyöryessä rantaan. Selvemmin kuului kuitenkin uima-altaan lorina, jäähdytyslaitteiden hurina ja sähköaggregaatin mörinä. Parvekkeelta näkyivät rantatyrskyt jotenkin aavemaisina valonheitinten valossa. Yöllä satoi, jäljistä päätellen runsaasti.





Perjantai: 1. varsinainen lomapäivä

Kävimme katsomassa merta. Aika isot laineet pärskähtelivät rantahiekkaan, vaikkei mitään myrskyä ollutkaan. Ison meren vesi on rauhallisenakin sellaista, hieman rauhatonta. Hotellin hiekkaranta on suosittu ihon grillauspaikka. 

Söimme hotellissa runsaan aamiaisen. Kahvia tai teetä, sämpylöitä, kakkua, munakokkelia, keitettyjä kakkaroita (mitä lie), juustoa. Parasta olivat etelän moninaiset hedelmät. Ahdoimme itseemme monta sämpylää. Ihanaa passiohedelmän mehua.

Maarit kokeili meren. Mutta mainingit olivat hänestä pelottavan voimakkaat, joten hän ei uskaltanut mennä sen syvemmälle kuin että sai itsensä kasteltua. Sen sijaan uima-allas oli täysin uimakelpoinen.

Taisi olla siestan aika eli päivän kuumin hetki kun lähdimme kaupungille. Halusimme nähdä esimerkiksi Sosúan suuren yleisen hiekkarannan. Rannalle vievän tien varressa ja itse rannalla on yli kilometrin mitalta myyntikojuja, joissa myydään kaikenlaista turistin peson menoksi. Tien alkupäässä on parinsadan metrin matkalla lähes pelkästään haitilaisia maalauksia. Kojuissa on tarjolla mm. vaatteita, välipaloja ja juomia. Siellä täällä on tilapäiskampaamoita, joissa haitilaisnaiset askartelevat asiakkaiden päähän mikrolettejä. Muuten kauppiaat ovat enimmäkseen miehiä.

Täällä ei kuitenkaan juuri mitään voi pysähtyä katselemaan saamatta kauppiaita kimppuunsa. Kauppiaat tosin eivät ole vain turisteja ahdistellakseen, vaan elantoaan ansaitakseen. Vaikka turisteja on paljon, harvat ostavat mitään. Jotakin mekin täältä ehkä voisimme ostaa, mutta kauppiaiden pyytämät hinnat hipovat pilviä ja tinkimiskulttuuri tuntuu vaikealta. Tinkimisen varaa on kuulemma jopa 80 %. Siihen emme uskoneet pystyvämme (vaikka se sitten myöhemmin tosi tilanteessa onnistui aika helpostikin).


Paluumatkalla kävimme supermarketissa. Ostoksiimme sisältyi nyt myös juustoa, pullaa, mehua ja pullo rommia. Tämä on todellinen paratiisisaari: pullo rommia (0,33 l)  maksaa vähemmän kuin pullo juomavettä (1,5 l).

Illalla oli oikein reipas sadekuuro. Kaatosade peräti. Meitä se ei haitannut. Kaupungilla oli niin uuvuttavaa korkean lämpötilan vuoksi, että alkoi tuntua ymmärrettävältä, että ihmiset viihtyivät hotelliensa uimarannoilla. Toisaalta Sosúassa ei ole erityisiä nähtävyyksiä kulttuurituristille. Sen sijaan ravintoloita ja baareja riittää.
 

Illan hämärtyessä katsastimme hiekkarannan. Lavitsoja siirrettiin riveihin, joista taas ihmiset aamulla vetelisivät ne sopiviin paikkoihin ja levittäisivät niille siniset rantapyyhkeensä valtauksen merkiksi. Kaskaat – vai sirkatko – sirittivät kovalla äänellä palmuissa ja linnut liversivät. Söimme parvekkeella eväitämme ja menimme aikaisin nukkumaan.