Teneriffa – kesän maa: viikko 1

Teksti Maarit Stenman
Kuvat Maarit ja Pentti Stenman

Sunnuntai marraskuun 6. päivä 1983

Päivä tuskin aamulla edes valkeni, niin oli taivas harmaan pilven peitossa. Mutta sitten yläilmoissa tuli kirkkaampaa. Pentti ja Maarit ovat nyt matkalla Kanarian saarille.

Ennen matkan alkamista klo 12.30 joimme lentoasemalla kahvit ja konjakit terveydeksemme. Päivä oli harmaa ja hämärä: kaamosta. Ja meistä oli sen vuoksi hauska matkustaa Teneriffalle aurinkoa katselemaan, lämmittelemään, uimaan, käyskelemään kesävaatteissa, katselemaan nähtävyyksiä sekä noukkimaan kauniita kiviä, näkinkenkiä ja käpyjä.

Aion myös harrastaa piirtämistä ja maalaamista – tämä on uusi harrastukseni. Piirustuksen oppikirja on mukana. Saa nyt sitten nähdä, minkä verran keskityn tähän työhön. Matkalla olen yleensä sen verran levoton, etten osaa olla paikallani. Minusta tuntuu, että matka menee hukkaan, ellen ole liikkeellä.

Aiomme vuokrata auton ja kulkea sillä saaren teitä pitkin ja poiketa eri paikkakunnilla. Jotenkin on niin, ettei meidän tee mieli oleilla turistilaumojen kansoittamilla rannoilla ja kaduilla. Majoitumme Puerto de la Cruzin Masaru-hotelliin. Näin vältämme saaren etelärannan turistikeskukset, joissa on pussissa ilman yhteyttä saaren todelliseen elämään.

Toistaiseksi olemme lentokoneessa, joka on iso DC-10. Olemme penkkirivin keskellä emmekä siis ikkunan vieressä. Odottelemme lounasta. Nyt on kieltämättä jo nälkä. Vuokrasimme kuulokkeet ja kuuntelemme musiikkia, jota tulee usealta kanavalta. Minun ohjelmanani on jazz, Pentin klassinen musiikki; äsken Pentti kuunteli japanilaisia iskelmiä ja minun oli vaikea päättää mitä kuunnella. Lento kestää 6 tuntia, joten tässä ehtii hyvin kuunnella yhtä sun toista ja katsella elokuvankin, "Ulvovan myllärin". En ole varma, katselenko leffaa, sillä minulla ovat käsillä piirustusneuvot ja matkaopas. Kunpa ruoka jo tulisi. Nälkä tässä jo on ja ruokajuoma on lähes juotu.


Maanantai

Kun saavuimme perille suunnilleen 16 paikallista aikaa eli n. 18 Suomen aikaa, oli taivaalla raskaita pilviä. Ilma oli lämmintä. Bussi kulki halki saaren eteläosan karujen maisemien, joita ei totisesti voi sanoa kauniiksi: kiveä ja louhikkoa, jossa siellä täällä kasvoi kaktuksia. Teneriffa onkin tuliperäistä seutua ja maaperä on paljolti laavaa ja muuta tuliperäistä kuonaa. Harmaata, mustaa ja rusehtavaa, hyvin karua. Jotakin kuitenkin näköjään viljellään. Kuun maisemassa myös asutaan, mutta talot näyttävät jotenkin, sanoisinko röttelöiltä. Tien varressa oli lapsia.

No, pohjoista kohti mennessä näkymät muuttuivat kauniimmiksi. Ensimmäiset banaaniviljelmät näimme jo ennen Santa Cruzin kaupunkia, mutta silti maisema oli aika karua. Köyhien talojen lisäksi on myös vauraampia, suorastaan kauniita asumuksia, joita rehevät kukkaistutukset koristavat.

Santa Cruzin jälkeen suuntasimme suoraan kohti harmaata tai oikeastaan tummanviolettia taivasta, ja sade alkoi. En ole siitä huolissani, sillä uskon, ettei sadetta joka päivä ole.

Majoituimme hotelliin ja saimme tosiaan mieluisan huoneen, josta on näköala vuorille ja alapuolella olevalle uima-altaalle sekä kukkien ja puiden reunustamaan puutarhaan auringonottolavitsoineen. En mennytkään heti uimaan, vaikka olin aikonut.

Pimeä tuli oikeastaan ilman hämärän hetkeä. Kun katsoimme rinteen suuntaan, siellä paloivat jo ensimmäiset tievalot ja pian näimme valtaisan lamppupaljouden pimeydessä.

Lähdimme ulos iltakävelylle. Menimme alas kaupungille kävelykatua, joka muuttui portaikoksi. Autoja oli mahdottoman paljon ja korkeita hotelleja vieri vieressä. Juuri tätä seutua matkaoppaan kirjoittaja varmaan tarkoitti kirjoittaessaan yhdestä maailman pahimmista turistislummeista. Kaskaat pitivät mahtavaa konserttia kasvustossa, niitä ei näe. Onneksi hotellimme on hieman syrjemmässä. Banaaniviljelmiä näyttää olevan myös itse kaupungissa.

Istumme parvekkeellamme, jonne aurinko paistaa. Kuuluu autojen hurinaa, ja siitähän täällä piisaa. Kuuluu myös lintujen sirkutusta. Ne sirkuttavat kotoisesti. Muuttolinnutkin viettävät talvea etelässä.

Maanantain aampäivän vietimme uima-altaan luona. Sen äärellä turistit löhöävät, ja päämääränä taitaa olla ihon grillaaminen. Totta on, että valkoihoisen ihmisen väri on kurjan kalpea. Sain uida lähes kuin yksityisaltaassa. Pentti ei ole yhtä innokas uimaan kuin minä.

Päivemmällä menimme supermercadoon ruokaostoksille. Ostimme mm. kanarialaisia banaaneja, jotka ovat makeita ja aika pienikokoisia. Banaaniviljelmiä on tällä saarella paljon.

Olimme niin mukavuudenhaluisia, ettemme kerinneet oikeastaan juuri muuta koko päivänä. Mitä nyt kävin neljännen kerran uimassa. Illalla teimme kävelyretken oppaan johdolla kaupungilla. Ei siinä sen kummempia elämyksiä tullut: kauppoja, ruokapaikkoja, hotelleita.

Hotelliin palattuamme alkoi sataa, mutta parvekkeellamme on katto, joten emme kastuneet syödessämme illalliseksi viiniä, leipää, juustoa ja vihanneksia.


Teide näkyi hotellihuoneen parvekkeelta.






Alakaupungin kerrostaloviidakkoa

Tiistai

Meillä oli aikainen herätys jo kello 6, sillä olimme lähdössä retkelle Gomeran saarelle. Ajoimme ensin linjurilla saaren eteläosaan Los Cristianosiin ja matkan varrelta poimittiin auto kutakuinkin täyteen aurinkomatkalaisia. Tie vei halki karun vulkaanisen maan. Läheinen Playa de las Américas on turistikaupunki, joka on paljon odottamaamme isompi. Alkuasukkaita siellä ei ole lainkaan lukuun ottamatta turistielinkeinon työntekijöitä.

Laivamatka Gomeran saarelle kestää noin 1,5 tuntia ja sen ajan istuimme laivan kannella auringon paisteessa ja näimme vain rannattoman meren; laivan Teneriffan-puoli oli varjossa. Laiva laski San Sebastiánin satamaan, samaan poukamaan mistä Kolumbus aikoinaan läksi länteen. San Sebastiánissa ei ollut aikaa viipyä, mutta näimme katujen olevan hyvin kapeita. Kaupungin ulkopuolella tietkin olivat kapeita, lisäksi ne olivat hyvin mutkaisia kiivetessään vuorten kylkiä ylöspäin. Asfalttipäällysteen tämä päätie oli saanut vain muutama vuosi sitten.

Nousimme ensin saaren etelänpuolisille vuorille. Gomeralla vuorottelevat kaikkialla vuori ja rotko, ja usein olimme äkkijyrkänteen partaalla.

Eteläisillä vuorilla on karua. Siellä sataa tuskin koskaan. Silti oli moni gomeralainen uskonut, että maa antaisi hänelle ja hänen perheelleen elannon, mutta kaikkialla näkyi hylättyjä peltopengermiä. Maan kuivuuden vuoksi monet gomeralaiset ovat aikojen kuluessa jättäneet rakkaan kotisaarensa ja muuttaneet Amerikkaan, mm. Venezuelaan ja Kuubaan.

Hylätyt pellot vaihtuivat vähitellen puukanervia ja lehtipuita kasvavaksi metsäksi, joka näytti salaperäiseltä naavaisine oksineen ja vihreän sammalen peittämine runkoineen ja haaroineen. Metsävyöhykkeellä satoi.

Aina kun näimme kaukana alapuolellamme rotkon, siellä asui ihmisiä, joilla oli pellot kylänsä ylä- tai alapuolella. He viljelivät banaania ja viiniköynnöstä. Ruokailimme vuoristokylässä. Ravintolassa seurasimme vihellysnäytöstä. Gomeralaiset ovat hankalien yhteyksien takia kehittäneet vihellyskielen (silbo), jolla he viestivät toisilleen kukkulalta kukkulalle; viesti kulkee viheltäjältä toiselle kunnes se saavuttaa henkilön, jolle se on tarkoitettu. Silbo perustuu intonaatioon ja tavuihin. Ravintolassa viheltäjille annettiin tehtäviä: toinen vihelsi tehtävän toverilleen toiseen huoneeseen, joka läsnäolijoiden iloksi teki, mitä oli pyydetty.

Toisessa kylässä kävimme talossa, jossa matkailijoille myydään käsitöitä, enimmäkseen pöytäliinoja ja keramiikka-astioita. Pöytäliinat ovat hyvin taidokkaasti ommeltuja revinnäistöitä tai niihin on ommeltu tai applikoitu usein kukka-aiheisia kuvia. Ruukut ovat punasaven värisiä ja valmistettu ilman dreijaa. Ostimme pienen ruukun kansineen sekä keramiikasta ja palmunlehdistä tehdyt linnut. Banaaninlehdistä valmistetaan Gomeralla mm. pieniä koreja. Täällä saimme myös maistaa gomeronia, joka on palmunmahlasta ja rommista tehtyä juomaa.

Kun olimme laivassa kotimatkalla, päivä vaihtui yöksi. Teneriffa ja Teide-vuori olivat sinisesä autereessa, joka hämärän hetkellä sai roosan vivahteen. Toisella puolen laivaa laski aurinko, mutta sinne menimme vasta sen painuttua horisontin taa. Taivaan alaosa oli oranssi, joka syveni punaiseksi. Ylempänä taivas oli tumman sininen ja siellä loisti kuun sirppi ja punaisen mustat pilvet. Horisontissa oli paitsi Gomeran musta silhuetti myös tummia pilviä. Pilvet olivat taivaanrannassa kuin siintävät – tai harmaana hohtavat – saaret.

Kun vihdoin pääsimme Puerto de la Cruziin hotelliimme, olimme väsyneitä. Söimme silti iltapalan ennen nukkumaanmenoa.










Keskiviikko

Kirjoittelen päiväkirjaa uima-altaan äärellä perjantaina. Keskiviikon vietimme Puerto de la Cruzissa. Oli pilvistä. Kävimme ruokaostoksilla ja toimme iloksemme kaupan viereisestä kukkamyymälästä 21 punaista ruusua (495 pesetaa eli noin 20 markkaa), jotka sijoitimme gomeralaisruukkuumme. Aamupäivän ohjelmassa oli käynti kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa eniten hämmästytti valtava ja hieno kumipuu.

Turistien tärkein kiinnostuksen kohde näyttää olevan kauniin rusketuksen hankkiminen, joten he grillaavat. Mehän emme suinkaan ole turisteja, me olemme vain muuten matkalla viettämässä aikaa uima-altaalla. Grillaaminen näyttää ikävystyttävältä puuhalta. Kovin harva ui.

Illan suussa läksimme kävelylle tavanomaista reittiä alakaupunkiin lukemattomien porrasaskelmien kautta. Alakaupungissa kuuntelimme aaltojen jylyä ja katselimme niiden vyörymistä rantakallioihin ja hiekalle. Merenkäynnin vuoksi autotkin välttivät rantakatua. Päädyimme kalasatamaan. Poukamassa oli muutamia veneitä ja ryhmä miehiä korttia pelaamassa ja kortinpeluuta katsomassa.

Minulla olivat jalat hellinä ja poikki kävelystä kovalla katukivetyksellä. Olimme myös hieman eksyksissä, mutta sitten löysimme hotellin nurkille oikeastaan aika suoraa tietä. Menimme Zebra Mariaan, samaan paikkaan missä aikaisemminkin olimme syöneet. Nyt tilasimme merianturaa ja saimme valtavat annokset. Vaikka ruoka oli hyvää, en jaksanut syödä kippoani tyhjäksi. Jälkiruoaksi tilasimme lumumbat; lumumba on kuin Irish Coffee, mutta lumumbassa kahvin tilalla on kaakaota ja viskin tilalla brandya.

Kun muut turistit – ehkä samat jotka viettivät valoisan ajan altaalla löhöämässä – menivät iltaa viettämään, me palailimme hotelliin.







Lisää kuvia Puerton rannalta ja satamasta

Torstai

Päivä valkeni kirkkaana onneksi, sillä olimme lähdössä retkelle Teidelle. Vuorelle vei kiemurainen tie, matkalla oli kuulemma 997 mutkaa, mutta reitti vaikutti kuitenkin suoralta Gomeran teihin verrattuna. Ensin ajettiin maanviljelyalueen lävitse; alavilla mailla on banaaneja, ylempänä viiniköynnöksiä, mutta kuulemma peruna on kuitenkin ykköskasvi, ja myös maissi on tärkeä. Sitten saavuimme metsävyöhykkeelle, jossa kasvaa varsinkin endeemistä kanarianmäntyä. Tien vieressä kalliorinteessä oli nähtävyytenä kivinen kukka, jännittävä kivimuodostuma.


Mitä ylemmäs matka kävi, sitä erikoislaatuisemmaksi maisema muuttui. Oli kuin ei oltaisi lainkaan maan pinnalla, pikemminkin kuun maisemissa. Olimme Las Cañadasin luonnonsuojelualueella, jossa Teidekin sijaitsee.

Pienen kahvitauon jälkeen pääsimme bussilla Teiden juurelle köysiradan ala-asemalle. Epäröinnin jälkeen ajoimme molemmat ylös, mutta viimeiset n. 200 metriä (600 m polkua) käveli Pentti yksin. 15 minuuttia rauhallista kävelyä ohuessa ilmassa (3700 m ja risat) toi Pentille suuhun veren maun kuin kovassa juoksussa, mutta kyllä se kannatti. Ylhäällä kraatterin reunalla haisi rikki, tuuli navakasti ja oli kylmä; näkymät olivat kuitenkin fantastiset joka suuntaan. Alhaalla oli siellä täällä pilviä ja vielä alempana Teneriffan rannat. Horisontissa näkyi pari naapurisaarta. Valitettavasti olimme täällä vääränä vuodenaikana, jotta olisi mahdollista nähdä auringon nousu Teiden huipulta: marraskuinen yö aamua odotellessa on turistikamppeissa liian kylmä yli 3 km:n korkeudessa.

Iltapäivällä ei tapahtunut mitään erityistä, kuten ei juuri illallakaan. Rötköttelimme jonkin aikaa altaan reunalla. Illalla lähdimme taas kävelylle. Kuljimme banaaniviljelmien lävitse vievää tietä, jolta laskeuduimme alas ison maantien leveälle pientareelle, joka lähempänä Puerton keskustaa muuttui jalkakäytäväksi. Kaupungilla sukelsimme sitten rantakadun ihmisvilinään. Kadulla oli paljon korujen ym. helyjen kaupustelijoita sekä taiteilijoita, jotka tekevät ihmisten muotokuvia. Jossakin vaiheessa jouduimme vasten tahtoamme itsepintaisten valokuvaajien uhreiksi. Kuvaajaparilla oli simpanssi, joka heitettiin Pentin kaulaan, sekä papukaija Maaritia varten. Seuraavalla viikolla saamastamme kuvasta on varmaan vaikea uskoa, että Pentti intti sitkeästi, ettemme me mitään kuvia halua saada tai maksaa. Eläimet sinänsä olivat mukavia, ja ehkä niistäkin oli hauskempaa istua ihmisten sylissä kuin kaiken aikaa häkissä. Katselimme näyteikkunoita. Jalkani väsyivät taas hurjasti, ennen kuin olimme nousseet pitkät portaat yläkaupunkiin.



Teide




Lisää kuvia Teideltä


Perjantai

Perjantaina olimme jälleen matkatoimiston järjestämällä retkellä Orotavan laaksoon. Kävimme pienessä museossa ja Orotavan kaupungin käsityökeskuksessa, jossa oli esillä kanarialaisia koruompeleita ja saviastioita. Aiomme mennä sinne vielä uudelleen omin päin.

Kävimme myös banaanifarmilla, mutta banaaneista emme oppineet mitään uutta; olimme nimittäin tehneet havaintoja omin päin. Ei paikka silti pettymys ollut.

Illansuussa menimme banaaniviljelmien kautta alas kaupungille. Taas katselimme tarkasti banaanikasveja, joissa on eri-ikäisiä kukkia ja hedelmiä. Vastaan tuli saksalaisia turisteja, jotka tervehtivät.

Banaanien viljely ei liene yhtä tuottoisaa kuin turistien majoittaminen ja ruokkiminen, koska monet viljelmät ovat väistyneet hotellien tieltä. Kaupungilla kävelimme jälleen alati vaeltavan ihmisjoukon keskellä. Illalla näkyi parvekkeelta upea ilotulitus.




Lauantai

Läksimme aamiaisen jälkeen alakaupunkiin. Rantakatu loppuu siellä, missä lienevät Puerto de la Cruzin ainoat liikennevalot. Siellä on myös kauppahalli. Ohitimme kukkia myyvät kansallispukuiset naiset ja menimme kauppahalliin katselemaan ja ostamaan yrttimausteita ja hunajaa. Vahvistimme itseämme kahvilla ja oluella Plaza Charcolla, keskusaukiolla ison puun alla, jotta jaksaisimme taas väsyttää jalkojamme. Siitä ei ollut vielä kauaakaan, kun tämä aukio oli nimeltään Plaza Franco. Lähistöllä taitaa vieläkin olla entisen diktaattorin mukaan nimetty Avenída del Generalísimo. Poikkesimme vielä syömäänkin ennen kuin palasimme hotelliin. Menimme uima-altaalle löhöämään ja Maarit myös uimaan.

Illalla tapahtui ainutlaatuinen asia: menimme yökerhoon katsomaan espanjalaista tanssishow'ta, itsekin tanssimaan ja juomaan sangriaa. Pentti oli päivällä saanut varattua hyvät paikat sopivan edestä.