Teksti Maarit Vallinharju-Stenman
Kuvat Maarit Vallinharju-Stenman ja Pentti Stenman 

Matkapäiväkirja


Perjantaina 28.1.2005

kello 5.20 lähti lentokone Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Teneriffan (espanjaksi Tenerife) pohjoista lentokenttää. Koska lähtöselvityksessä piti olla kaksi tuntia aikaisemmin, nousimme noin 1.30. Yö jäi siis lyhyeksi. Sama kohtalo ei ollut ainoastaan meillä. Matkan alkamista odottelivat unisilta näyttävät ihmiset.

Lähtöyönä lämpömittari näytti Vihdissä miinus 15 – 16 pakkasastetta, mikä tänä talvena on ennätys. On ollut hyvin leuto, loskakelinen talvi. Pysyvän lumipeitteen saimme vasta parisen viikkoa sitten. Suomessa oli lähtöpäivänä siis talven tuntua, ja koska päällämme ei ollut kylmän sään romppeita, oli helppo eläytyä tietoon, että kohta matkustetaan kesää kohti. Hurraa!

Lennon aikana minulla oli piinaavan uninen olo, mutta en osannut nukahtaa. Pentti sen sijaan torkkui ja nukkui, sikäli kuin ymmärrän, jotensakin kohtalaisesti.

Saavuimme kuuden tunnin kuluttua perille Teneriffalle, jossa oli aamu. Vaihdoimme täällä La Palman lentokoneeseen. Sen lähtöä odotellessamme, luovutettuamme matkatavaramme, istuimme lentokentän kahvilassa kahvia hörppimässä. Ikkunasta näimme paljaan maan, korkeita mäkiä joilla oli taloja ja eukalyptuspuita. Oli pilvistä ja näytti kolealta. Johtuiko vaikutelma unisesta olosta? Katselimme ihmisiä, selvästi espanjalaisia, joita lähti lentokentältä pois tai saapui sinne. Kovin näytti olevan vilkas tämä Teneriffan pohjoinen lentokenttä. Monilla oli sangen suuria pakaaseja, ihan kuin he olisivat olleet lähdössä vähintäänkin vuodeksi. Melkein kaikki matkatavarat olivat muovikääreessä. Varmaan käytännöllistä.

Olin ehkä liian uninen, sillä muutenhan olisi tuntunut innostavalta, kun olimme lomamatkalla. Toisaalta: emmehän vielä olleet perillä. Ja sitten kun olimme La Palmaan vievässä potkurikoneessa, tunnelmani nousi. Pian olimme pilvien yläpuolella. Tähyilimme ikkunasta nähdäksemme Teneriffan. Saaren ja lentokoneen välissä oli sankka pilvipatja, mutta Teiden huippu pisti sen yläpuolella esille. Onhan vuori korkea. Sen päälle oli satanut lunta.

Yhä innokkaammaksi kasvoi lomaodotus, ja uteliaina kurkistelimme ikkunasta saadaksemme ensimmäisen tuntuman La Palmaan. Semminkin kun lensimme pian aiempaa matalammalla. Matka kesti puolisen tuntia.

Kun lentokone lähestyi Santa Cruz de La Palman lentokenttää, melkein luulimme laskeutuvamme kasvimaalle suurten muovihuoneiden keskelle. Niin lähellä viljelyksiä on lentokenttä. Ollessamme lähempänä maata näin, että siellä kasvatetaan banaaneja, mutta että kasvihuoneissakin on banaaneja, en muistaakseni vielä käsittänyt. Toisella puolella kenttää oli lentoasema, kaksi tuuligeneraattoria ja meri.

Saatuamme matkatavaramme ja tultuamme ulos rakennuksesta meidät otti vastaan opas Outi ja myrskyn lailla puhaltava tuuli. Kylläpä oli kova ja kylmä tuuli! Suuri yllätys. Kävi ilmi, että vain kuusi suomalaista matkustavaista oli tullut La Palmaan ja että koko muu porukka, joka istui Finnairin isossa kulkulaitteessa, jäi viettämään lomaansa Teneriffalle. Nykyisinhän Teneriffan pohjoinen kenttä on jälleen lomalaisten suosiossa, toisin kuin vielä 1980-luvulla.

Ensi vaikutelma La Palmasta oli, että olimme tulleet viileään paikkaan, mikä varmaan on harhaa, sillä täällähän kasvaa banaaneja ja kukkiakin on näköjään paljon. Sittemmin kävi ilmi, että ilman koleus ja tuulen navakkuus olivat vihje siitä mitä oli tiedossa.

Matkustimme taksilla muutaman kilometrin Costa Salinas -hotelliin, joka sijaitsee Santa Cruz de La Palmasta noin neljän kilometrin päässä olevassa Los Cancajosin pienessä taajamassa. Saimme huoneemme, tai kaksiomme, saman tien vaikka oli vasta aamupäivä. Olimme neljännessä kerroksessa, mutta koska hotelli on rinteessä, olimme kumminkin samalla tasolla kuin on vastaanotto, minkä panin kipeiden polvieni takia suurella ilolla merkille. Meillä on hyvä näköala vuorille ja merelle kahteen suuntaan, sekä parvekkeelta että toiseen suuntaan makuuhuoneen ikkunasta. Merinäköalaa tosin hieman haittaa se, että ranta näkyy etualalla olevien talojen kattojen yläpuolelta. Mutta ne hotellivieraat, jotka asuvat alapuolellamme eivät näe merta omalta parvekkeeltaan ollenkaan.

Huoneemme parvekkeelta näkyi meri, kunhan nosti katseensa kadun toisella puolella olevien talojen kattojen yläpuolelle. 
Costa Salinas -hotellin sisäpihalla kasvaa muutama norfolkin-
araukaaria (Araucaria heterophyla).


Meri pauhaa lakkaamatta. Ja koska saapumispäivä oli sangen tuulinen, se läiskähteli kumeasti pläiskähtäen korkeina kuohuina rannan laavakallioihin.

Pian lähdimme katselemaan ympärillemme. Minulla oli kova nälkä, joten ensimmäinen asia oli ostaa iltapäiväruuat. Piti löytää ruokakauppa. Kävelimme kaupunkiin päin, mikä oli ruokakauppaa ajatellen väärä suunta. Los Cancajos ei ole kovin suuri, ilmeeltään kylä. Olen niin paljon kasvi-ihminen, että silmääni pistivät oitis, paitsi kukkaistutukset, uteliaisuutta herättävät runsaslajiset joutomaat. Mutta myös istutukset.

Kiinanruusu (Hibiscus rosa-sinensis) kukki kauniisti ja kirjokissanhäntä (Acalypha wilkensiana) levitteli punakirjavia lehtiään, mutta häntiä siinä ei nyt roikkunut. Nämä kesälomaa lupaavat koristekasvit melkein unohtuivat kun Pentti huomasi viereisen Hotel Taburienten pihalla valtavan, oudon kasviolennon, jonka nimen tiesin olevan tähkäagaave (Agave attenuata). Voi miten tyytyväinen itseeni olinkaan, kun tiesin mikä se on.

Kiinanruusun (Hibiscus rosa-sinensis) punainen kukka
Kirjokissanhännän (Acalypha wilkensiana) kissanhännät umpullaan
Kookas tähkäagave (Agave attenuata)  on merkillinen ilmestys hotellin pihalla.
Rohtoaaloe (Aloë arborescens) kasvaa monessa kukkapenkissä.

Joutomaalla rehotti meikäläiselle outoja kasveja. Monet olivat ilmeisesti tyräkin (Euphorbia) sukuisia erikorkuisia taimia ja samanlajisia, sanoisin mielelläni: pensaita, mutta eivät ne kai pensaita ole. Tyräkkinä pidin ensin myös sangen yleistä kanarianvillakkoa (Kleinia neriifolia). Ota näistä nyt sitten selvää, kun et ole oikea botanisti! Vaan eipä minun tarvitse ottaa kasvitieteilijän paineita, vaan voin hyväksyä amatööriyteni. Varmasti voin sanoa, että maisemaa koristivat iloisesti kukkivat marketat (Argyranthemum) – lajia tosin en tiedä. Nämä ulkomaan "päivänkakkarat" valaisivat vihreyttä, jonka välissä pilkotti mustaa laavakiveä ja taimmaisena meri ja horisontti.

Kuljettuamme eteenpäin saavuimme Los Cancajosin uimarannalle, joka on mustaa laavahiekkaa. Meri pauhasi ja punainen lippu lepatti väsymättömästi tasanteen reunalla: liian vaarallista mennä veteen! Kameramme napsui, tosin hiljaa niin kuin digitaalisen kameran tapa on.

Los Cancajosin uimarannalla meri myrskysi ja kanarianpalmun lehdet läiskyvät tuulessa.
Varoitus: älä mene uimaan tänään.
Vesi kiehuu hiekkaan.
Portaat vievät kävelytielle, jota pitkin pääsee muutaman kilometrin päässä olevaan  Santa Cruziin.
Täältä näimme tarkemmin, millaiseen kylään olimme saapuneet. Jyrkkää on melko korkean vuorenharjanteen juurella. Pitkät portaat vievät ylemmäs tielle tai kävelyraitille. Maasto näyttää olevan pelkkää mäkeä ja jyrkännettä. Rinteillä kasvillisuuden ympäröimänä on taloja, tavallisia asuintaloja ja hotelleja, varsin kauniita. Monella pihalla komeilevat kanarianpalmut eli kanariantaatelit (Phoenix canariensis). Joulutähdet (Euphorbia pulcherrima) ynnä monet muut kukat antavat paikkakunnalle viihtyisän ilmeen.

Hotelleja tehdessä on enimmäkseen vältetty halu rakentaa ylen suurta ja korkeaa taajamaa, joten vaikutelma on miltei kodikas. Tosin on pari kolossiakin. Asuintalot, joista monet näyttävät olevan rivitaloja, sen sijaan ovat korkeintaan kaksikerroksisia ja istutuksineen varmaan viihtyisiä.

Mietin, mitä mahdetaan tehdä joutomaille, joita on hotellien ja tavallisten asuintalojen välissä. Rakennetaanko hotelleja vai mitä. Kunpa huomaisivat perustaa puiston, sillä ainoat nykyiset puistot ovat hotellien sisäpihoilla uima-altaiden ympärillä. Asuintaloihin näyttää liittyvän privaattipihat. Joutomailla kasvaa, sikäli kuin ymmärrän, niitä kasveja, jotka sinne on aikojen kuluessa kotiutunut – tai sitten ne ovat syntyneet entisille viljelymaille. Kasvillisuus jatkuu jopa jyrkillä kallioseinillä melko runsaana. Eniten huomiota kiinnittävät korkeat hopeanharmaat kanariantyräkit (Euphorbia canariensis), jotka nostavat "lehtensä" suurten kynttilöiden kaltaisina kohti taivasta.

Los Cancajosin taloja ja banaanitarhoja
Asuintaloja Los Cancajosissa, joka on  Santa Cruzin lähiö.
Ikkunan alla kukkii ruusu.
Mikä lienee tämä koristepensas portin pielessä?
– Luultavasti aralia (Schefflera arborücola)

Pohjoisen suunnalla lepää korkean kotivuorensa juurella saaren pääkaupunki. Sen näkee Los Cancajosista miltei kaikkialta, kun katsoo oikeaan suuntaan. Etelän puolella, aika lähellä sijaitsee lentokenttä, mutta lentokoneiden ääni jää tyrskyjen pauhun alle. Parvekkeemme on lentokentän suuntaan, ja näimme hyvin, miten koneita laskeutui ja nousi ilmaan. Liikenne on melko vilkasta. Pentille tulivat mieleen raitiovaunut, jotka tulevat ja menevät. Vähän hän taisi liioitella, sillä raitiovaunuja kulkee sentään tiuhemmin kuin lentokoneita.

Nyt jatkan perjantaipäivän kuvailua: Vihdoin löytyi ruokakauppa, Spar-kauppa, ja ihan hotellin vierestä. Ostimme leipää, juustoa, hedelmiä ja viiniä. Nautimme pienen iltapäiväaterian parvekkeellamme. Koska parveke on etelän suuntaan ja tuuli puhaltaa pohjoisesta, meillä oli kohtalaisen lämmin siinä istuessamme. Menimme torkuille, koska meitä nukutti aika lailla. Herättyämme menimme opasta jututtamaan ja ilmoittauduimme sunnuntaiksi ns. kansainväliselle retkelle: tiedossa oli mantelinkukkajuhla Puntagordassa ynnä muuta. Kuulostaa hauskalta.

Pian oli aika päästä illalliselle; olimme varanneet itsellemme ns. puolihoidon. Viereisen Taburiente-hotellin ravintolassa meitä odotti ylenpalttisen runsas buffee. Vaikka olemme kasvissyöjiä – emme siis kajoa liha- ja kalaruokiin –  oli erilaista hyvää maisteltavaa niin paljon, että vatsani tuli aivan liian täydeksi.

Ja sitten nukkumaan.

Taajaman kukkapenkissä kanariantyräkki (Euphorbia canariensis) ja vasemmalla orkideapuu eli bauhiscia (Bauhiscia variegata)
Los Cancajosin taloja rinteessä rannan joutomaan takana
Tämä neidonkielilaji muistuttaa kovasti Echium decaisnea -lajia, jonka ei pitäisi kasvaa La Palmalla. Kasvi on melko yleinen teiden pientareila.
Joutomaalla komeilee keltakukkainen unikko, kaiketi Argemone mexicana. Mahtavatko kukat olla auki, kun aurinko paistaa.
Hotelleja laavarannan takana. Laavamöykkyjen väleissä kasvaa tyrskyputki.
Joutomaalla kasvava sulkahirssi eli kanarianheinä (Pennisetum setaceum)

Lauantaina 29.1.

Runsaan aamiaisen jälkeen – söin vahingossa taaskin liikaa, sillä oli paljon, mitä tahdoin maistella – lähdimme kaupunkiin. Lentokentältä Santa Cruziin kulkevan linjurin pysäkki on hotellia vastapäätä. Sinne kerääntyi paljon muitakin turisteja, joista suurin osa kuulosti saksalaisilta.

Halusin katsella kaupunkia ja visiitin päätteeksi käydä kauppahallissa. Mielessä kangastelivat suuret röykkiöt ihania etelän hedelmiä. Tallustimme Santa Cruz de la Palman katuja ja hengitimme etelämaalaisen merenrantakaupungin ilmaa ja henkeä. Etsiydyimme aluksi Calle O'Dalylle, kävelykadulle, jonka varrella on arvorakennuksia ja kauppoja. Paikalliset ihmiset vaikuttivat kiireisiltä. Olihan lauantai. Monet taisivat olla ostoksilla. Naisilla ruokakassit käsissään. Turistit sen sijaan hortoilivat ja pällistelivät. Niin mekin tietysti. Kameralla oli töitä. Oli oikein kivaa. (Tosin jalkoihini ja lonkkiini sattui ja tunsin itseni kömpelykseksi.)

Ihmisvilinässä erottui muuan iäkkään puoleinen pienikokoinen, ruskeaan villatakkiin pukeutunut herra, joka talutti pientä pörröistä koiraa. Koiralla oli tutti suussa, ja tutti eli tupakki isännälläkin, tosin isoimman aikaa sormien välissä. Kun huomasimme tutin, hän osoitteli huvittuneen liikuttuneena ystäväänsä, joka kulkee kadulla tutti suussa. Ja olihan hauveli todella hupaisa. Pentti sanoi, että päiväkävely on miehen performanssi. Näimme ystävykset muinakin kertoina kun olimme kaupungissa. Valokuvata emme valitettavasti kehdanneet, emmekä ehtineet sillä pari ilmaantui aina yllättäen vastaamme. Tuskin hän kuitenkaan olisi kuvaamisesta pahastunut, luultavasti päin vastoin.

Kuljimme siis pitkin Calle O'Dalya. Saavuimme numeron 22 kohdalle. Baedekerin matkaoppaassa sanotaan, että tämä 1600-luvulla tehty Casa Salazar, jossa nykyisin pidetään näyttelyitä ja jossa sijaitsee matkailutoimisto, on tarkemman vilkaisun väärti. Sen sisäpihaa kannattaa tosiaan katsoa: sen keskellä on kaivo ja sitä ympäröivät kanarianmännystä tehdyt pylväskäytävät ja koristellut parvekkeet. Portti oli kiinni, mutta siinä olevista aukoista näki, että piha on arkkitehtonisesti hieno, rauhallinen kokonaisuus. On helppo ymmärtää, että tällainen paikka on kesähelteellä miellyttävä, sillä aurinko ei pääse sinne porottamaan. Vai tunsivatko talon entisaikaiset asukkaat – ajattelen naisia – olevansa siellä suljettuina kuin kauniiseen häkkiin?

Turistivelvollisuuteemme kuuluu myös valokuvaaminen, joten palasimme tänne seuraavalla kaupunkikäynnillämme. Portti oli sillä kertaa auki. Katsoimme näyttelyn, jonne oli koottu Etelä-Amerikan intiaanien esineistöä, mm. värikkäistä sulista valmistettuja kauluksia ja päähineitä. Pääsimme tällä kertaa seisomaan pihalla. Pentti otti monta kuvaa tehdäkseen hienon panoraamakuvan. Turistivelvollisuus täytettiin siis kahdesti, vaikka ei se miltään velvollisuudelta tuntunut.  

Parvekkeelta voi katsella kadulla kulkijoita.
Katukivetystä Santa Cruzissa
Salazarin palatsin sisäpiha, Calle O'Daly 22
Plaza de Alamedan suurten laakeripuiden alla on varmaan vilpoisampaa kesähelteellä.

Kävely jatkui. Samaa katua pitkin. Ja nopeammin kuin arvasin, oli edessämme aukio, Plaza de España, ja ihan samannäköisenä kuin matkaoppaan kuvassa, tosin eri suunnasta nähtynä ja pienempänä kuin olin kuvitellut. Aukio jätti mieleen vaikutelman valkoisesta väristä – ja valoisuudesta. Aukion erottaa kadusta neljän korkean palmun rivi. Aukion taustalla on kaivo ja oikeanpuoleisella reunalla kirkko. Kadun toisella puolella on raatihuone jonka kaarigalleriassa istuskeli eläkeikäisiä miehiä juttelemassa. Keskellä toria on 1800-luvulla vaikuttaneen kunnioitetun humanistipapin Manuel Díaz Hernándezin patsas. Portaita pääsee Vapahtajan kirkkoon (Iglesia de El Salvador). Alkuperäinen lienee tehty varsin nopeasti saaren jouduttua Espanjan vallan alle, koska jo 1553 merirosvot polttivat sen. Rakennettiin uusi kirkko.

1500-luvun lopulla tehdyn kaivon otsikossa La Palman suojeluspyhimyksen Mikaelin vaakunan vieressä komeilee kaivon teettäjän, numero 22:n isännän, kuvernööri Salazarin, vaakuna tunnuslauseineen: Soli Dei Sit Gloria (Vain Jumalalle kunnia). Kaivorakennelma on valkoinen. Sitä kaunistaa upea oranssin-keltainen köynnöskasvi, niin ylenpalttinen etten ehkä koskaan ole vastaavanlaista nähnyt.

Näin tuskin muuta kuin kaivon kukkaköynnöksineen. En tullut edes vilkaisseeksi kirkon renessanssipäätyä, ennen kuin uudemmalla kaupunkireissulla matkaoppaan vihjaistua asiasta: päädyssä on maapalloa pitelevän Jeesuksen patsas. Pentti meni sisälle kirkkoon. Minä kapusin portaat perässä. Kannatti mennä katsomaan leikkauksin koristeltua ns. mujedartyylistä mäntypuista kasettikattoa, joka on maalattu koreaksi. (Matkaopas kehuu, että samankaltaisia hienoja kattoja on monissa muissakin saaren kirkoissa, mutta muita emme onnistuneet näkemään, kun kirkot enimmäkseen vilahtivat automme ohitse.) Uskonnollis-aiheisista veistoksista ja maalauksista en erityisemmin piitannut, sillä ne tuntuvat vetoavan tunteisiin liian paljaan voimakkaasti, jollain tapaa sentimentaalisesti, ja vaikuttavat minuun ei-kristittyyn ahdistavalla tavalla. Vapahtajan kirkon portaat ovat jyrkät, joten jouduin konkreettisesti turvaamaan kirkkoon: pidin seinästä käsilläni kiinni laskeutuessani alas kadulle.

Katsoin uudestaan kaivon suuntaan. Vesi lirisee. Kaivo ihastuttaa minua enemmän kuin kaupungin pääkirkko. Mutta mikä mahtaa olla tuo suurenmoinen köynnöskasvi, joka sittemmin osoittautui varsin tavalliseksi La Palmalla. – Kun palattuani Suomeen selailin kirjakaupassa kasvikirjoja, löytyi sille nimi: tulitrumpetti (Pyrostegia venusta , syn. Bignonia venusta). Hyvä että nimi löytyi.

Plaza de Españalla on Manuel Díaz Hernándesin patsas.
Santa Cruzin tärkein kirkko  Iglesia de El Salvador. Oven yläpuolella on Jeesusta esittävä patsas. Hahmo pitää maapalloa käsissään.
Kaupungin kaivo on kirkon ja patsaan vasemmalla puolella.

Plaza de Españan kaivo 1500-luvun lopulta. Kaivoa kaunistaa tulitrumpetti (Pyrostegia venusta).
Rakennustyömaa Plaza de Españan varrella kirkkoa vastapäätä

Vieläkään emme päässeet "Espanjan aukiolta" eteenpäin: Yhtä taloa remontoitiin. Lauantaina ei siis ole ainakaan rakennusalalla vapaapäivä. Tai sitten työtä tehtiin urakalla. Vaikutti siltä, että arvokkaasti vanhentuneen julkisivun takaa kaikki puretaan ja tehdään uusiksi. Paineilmavasaran ja muiden vempaimien meteli oli sangen kova, mutta työntekijöillä ei ollut minkäänlaisia suojaimia, ei kuulosuojaimia, ei hengityssuojaimia, ei kypäriä eikä edes käsineitä.

Raskimme viimein jatkaa kävelyretkeämme. Katseltavaa riittää, joten matka ei käy erityisen joutuisasti. No turistihan ottaa vastaan vaikutelmia. O'Dalyn varrella ja siitä eteenpäin saa ihailla monia vanhoja rakennuksia, joissa on puiset parvekkeet kadun puolella. Ne ovat usein varsin umpinaisia. Onko näissä taloissa myös sisäpiha, en tiedä enkä yritä arvata.

Kun rannan myötäisiltä melko tasaiseen maastoon tehdyiltä kaduilta, kuten O'Dalylta, katsoo vuorten puolelle, missä kaupunki jatkuu, ei voi olla kauhistelematta lukuisia portaita ja joskus hyvinkin jyrkkiä mäkiä. Eipä ole huonojalkaisilla asiaa pois kotoaan, jos asuvat siellä korkealla. Rinteille on rakennettu monikerroksisia asuintaloja. Niissä asuvilla on hieno näköala merelle ja heidän koteihinsa tulvii valoa taivaan täydeltä. Korkeuksissa kuin hyllyn reunalla näyttää olevan pieniä valkoisiksi maalattuja pyhättöjä mustat ristit päädyssään.

Palmalaiset näyttävät rakastavan rohkeita värejä talojen ulkoseinissä. Tämä esimerkki on Santa Cruzista.
Sininen kukka on yksi Kanariansaarten monista ikiviuhkoista (Limonium).

Avenida Marítima on Santa Cruzin maineikas rantakatu. Sen varrella on upeaparvekkeisia mahtitaloja.
Barranco de las Nieves on suurimman osan ajasta vedetön joenuoma, joka päätyy mereen.
Katu vie jyrkästi ylös mäelle.

Mutta me olimme Santa Cruzin alakaupungilla enkä halunnut kiivetä mäelle. Suunnistimme kohti "Pientä teatteria" (Theatro Chico), sen seinävierustan viikonloppuiselle kukkatorille orkideoita ostamaan. Olin saanut päähäni, että La Palmassa ja siis pääkaupungin kukkatorilla on orkideoita kaupan. Ei ollut. Paitsi yksi yksilö, mutta se oli minulle outo laji ja ehkä nirso hoidettava. Sitten kauppahalliin! Mutta rakennuksessa, joka Baedekerin mukaan on kauppahalli, oli remontti. Suomalaisen oppaan antaman kartan mukaan etsimämme paikka on ihan muualla. Siis sinne! Matka oli lyhyempi kuin kuvittelin. Yllättäen saavuimme Santa Marian, Kolumbuksen laivan jäljennöksen kohdalle. Olin ajatellut, etten välitä sitä nähdä, mutta siinä se nyt kumminkin oli. Olipa absurdi näky! Ruskeaksi maalattu laiva jykevän jalustan päällä kuivalla maalla merenkulkumuseon kohdalla. Ylimalkaan ajatus laivan jäljennöksestä tuntui omituiselta, semminkin kun Kolumbus ei edes käynyt laivoineen La Palmalla. Hämmästelin: Noinko pienellä laivalla herra löytömatkailija seilasi Atlantin yli!  Muiden tietojen mukaan tämä ei olekaan mikään Kolumbuksen laiva, vaan se on omistettu Santa Cruzin suojelijalle Lumimadonnalle.

Kauppahalli oli melkein vieressä, mutta emme vielä menneet sinne. Pitihän meidän ihmetellä Barrancoa, jonka laidalle olimme saapuneet. Barranco de las Nieves on melko leveä vedetön joen uoma, jonka pohjalle on ilmaantunut luonnonvaraisia kasveja. Mm. pienin keltaisin torvikukin kukkivia pensastupakkapuskia (Nicotiana glauca), joita kasvaa muillakin joutomailla mutta joita en välittänyt edes valokuvata, kun en silloin tiennyt mitä ne ovat. Vesi, jonka pitäisi vuorelta virrata mereen, on täälläkin jossain ylempänä kahlehdittu putkiin, joilla se ohjataan talteen. Tai sitten vedet virtaavat vain rankkasateiden aikaan ja lumien sulaessa, johon uoman nimikin viittaa.

Kauppahallista ostimme itsellemme eväitä. Kuljimme Plaza de la Alamedan kautta päästäksemme entisen fransiskaaniluostarin luo. Näkemisen arvoinen kirkko oli suljettu. Myös kirjasto. Tienoo, siis rakennukset pikkukadun vierustoilla, on hyvin valkoinen. Seiniin on täällä kuten monessa muussakin paikassa kiinnitetty hyvin tummia ristejä. Saavuimme fransiskaaniluostarin luona olevalle Plaza de San Franciscolle, jonka keskellä on kaivo. Mutta jo ennen kuin sinne saavuimme, näimme silmäämme viehättävästi ilahduttaneet punaisia kukkia kantavat puut. Ne olivat tulppaanitrumpettipuita eli afrikkalaisia trumpettipuita (Spathodea campaniluta). Istuimme kivipenkillä katselemassa, miten mies leikki koiransa kanssa heittelemällä tälle palloa. Luostarissa on nykyisin Museo Insular, La Palman kulttuuria esittelevä museo ja kirjasto. Mutta koska oli lauantai ja ovet lukossa, päätimme tulla uudelleen.

Kävelimme myös hienoksi mainittua merenrantabulevardia Avenida Marítimaa pitkin. Sen varrella on taloja, joissa on komeita kanarialaistyylisiä parvekkeita. Muuten katu oli minulle lievä pettymys: Sen ja meren välinen alue oli täynnä autoja, joten se ei oikein tuntunut rantabulevardilta. Lisäksi siellä oli kova liikenne, mikä ei ole lainkaan kummallista, sillä siitä kulkee helpoin väylä kaupungista saaren pohjoisosiin päin. Vanha herra tuttikoirineen tuli vastaan. Olimme kahvilla ennen kuin menimme linjuripysäkille ajaaksemme hotelliimme.

Saavuttuamme huoneeseemme nautimme iltapäiväaterian parvekkeella. Oli vielä päivää jäljellä. Lähdimme katselemaan, millaiseen rantaan meri voimalla paiskautuu. Ranta on myhkyräistä laavakalliota, jähmettyneitä laavavirtoja ja niiden välissä pitkälle maahan syöpyneitä onkaloita ja lahdelmia. "Maa" on mustaa rosoista jähmettynyttä laavaa ja myös laavahiekkaa, jota värittävät kellertävänvihreät ja hopealta hohtavat kasvituppaat ja mättäät; kasvikirjasta selviää, että kyseessä ovat tyrskyputki Astydamia latifolia ja ilmeisesti Schizogyne sericea, kumpikin Kanariansaarilla endeemisiä hienoja kasveja, kaikkein karuimpien rannikoiden tyyppikasveja jotka sietävät meren suolaisia pärskeitä. Tämä tyrskyranta tuntuisi Jumalan hylkäämältä takamaalta, elleivät hotellit olisi ihan vieressä. Rantapromenadia pitkin, ohi hotelli- ja asuintalojen, palasimme majapaikkaamme.

Meri pirskottaa tyrskyt sumuksi ilmaan
Laavaa ja hiekkaa. Etualalla on kellanvihreitä tyrskyputki-
mättäitä (Astydamia latifolia) ja hopeanharmaita Schizogyne seriean tuppaita.



 
Los Cancajosin rantakivikossa kasvaa matala ikiviuhkolaji, luultavasti kampaikiviuhko (Limonium pectinatum) Ikiviuhko lähikuvassa
 
Pian oli päivällisen aika. Ravintolassa keräsin taaskin lautasille hyviä ruokia niin paljon, että vatsassa oli perin ahdasta. Kun on monenlaista syötävää maistettavana, tulee ottaneeksi itselleen enemmän kuin tarvitsee. "Silmät syövät", oli äidilläni tapana sanoa. Hyvinvointini vuoksi toivoisin pysyväni ensi kerralla kohtuudessa.

Sunnuntaina 30. 1.

lähdimme retkelle saaren länsi- ja luoteisosaan. Täällä osallistutaan kansainvälisiin retkiin, sillä muutamalle suomalaiselle seuramatkalaiselle ei matkatoimiston kannata järjestää omaa ohjelmaa. Aamuaurinko paistoi vuoren rinteeseen ja taivaalla oli sateenkaari. Moni retkeläinen valokuvasi sateenkaarta lähtöä odotellessaan. Omista kuvistani ei tullut kehuttavia.

Lähdimme Taburienten edestä hollantilaisten turistien mukana. Linja-auto kierteli ja kaarteli yhä ylemmäs Cumbre Nuevan rinteillä ja syvien rotkojen reunustoilla ja sukelsi pian sakeaan pilveen. Aloimme ymmärtää, millainen maa La Palma on. Vuoren yli – ylimmällä kohdalla vuoren läpi tunnelissa – kulkeva valtatie sentään on leveä ja hyväkuntoinen. Omin silmin näimme, miten pasaatituuli pilvineen vaikuttaa: kun tulimme ulos kilometrin mittaisesta tunnelista, olimme mäntymetsässä jossa paistoi aurinko. Oikealla puolella näkyivät Taburienten korkeat huiput.

Tie laskeutui hiljalleen alemmas. Se halkoi pensaita kasvavaa maata, joka silmissäni näytti laidunmaalta. Siellä täällä vilahti ohitse hempeään kukka-asuun verhoutuneita pensaita, joiden arvasimme olevan mantelipuita. Tiesimme, että nyt oli kukkivien mantelipuiden aika, ja juuri niitä oli tarkoitus tällä retkellä katsella, aivan erityisesti Puntagordan mantelinkukkajuhlilla. El Pason lävitse ajaa huristettiin. Ei harmittanut, sillä tänne tekisimme vuokra-autolla oman matkan. Matkaoppaassa kehutaan tätä pikkukaupunkia. Ja tie Caldera de Taburienteen alkaa sieltä, vähän ennen kun saavutaan itse kaupunkiin.

Linjuri ajoi eteenpäin. Tie vei sitä koko ajan alemmas, lähemmäs meren pintaa. Se halkoi laajan laavakentän. Täällä oli tulivuori purkautunut kahdesta aukosta vuonna 1949 ja syytänyt aukoistaan laavaa ja tuhkaa. Kuuma laavavirta sammui vasta meressä. Lähellä rantaa oli banaaniviljelmiä, melkoisen suuria, osa kasvihuoneissa. Kuulimme, että tulivuoren sylkemä tuhka on ravinteikasta mutta että se tarvitsee parantamista "oikealla" mullalla ja maalla, jota on tuotu pohjoisempaa.

Yhä lähemmäs merta ja banaaneja laskeutui mutkitteleva maantie. Kunnes äkkiä näkyi rakennusryhmä. Se oli Puerto Naosin kuulemma melko kontrolloimattomasti rakennettu suuri hotellitaajama. Keskellä banaanipeltoja! Ei siellä näyttänyt olevan mitään muuta. Myöhemmin luin matkaoppaasta, että lomalaiselle on siellä sentään viihdykettä. Mm. pitkä hiekkaranta, rantatie ja ravintoloita. Siellä on hyvä satama kalastajaveneille. Mutta maantielle ei nähdäkseni kannata lähteä kävelemään, sillä se kulkee kuin kuilussa banaaniviljelmien keskitse eikä varmaan kolmimetristen aitojen ylitse näe muuta kuin taivasta vähäsen. – Puerto Naosin tiellä tämä oli minulle järkytys.

Saaren toisella puolen Puerto Naosissa vaihdoimme sellaiseen bussiin, jossa opas puhui vuoron perään murteellista saksaa ja surkeata englantia. Ehkä olisimme ymmärtäneet paremmin toisen bussin hollantilais-espanjalaista selostusta. Tämä bussi kulki ensi alkuun samaa reittiä kuin olimme tulleet, kohti pohjoista. Istuimme meren puolella, joten näimme sen melkein koko ajan. Banaaniviljelmiä, banaaniviljelmiä, banaaniviljelmiä. Loputtomiin. Ja mutkia tiessä. Ja vuoria. Ja syviä rotkoja. Matkustimme vuoroin ylemmäs, vuoroin alemmas. Barrancojen reunoja kierrellen. Läpi länsirannikon vauraalta näyttävien banaanikeskusten, kylien ja pienten kaupunkien, kuten Tazacorten.

Banaaniviljelmiä ja Los Llanosin kaupunki

Timen näköalapaikalta näkee hyvin alas hurjaan rotkoon, Barranco de las Angustiasiin, jossa maantie käärmeilee ja banaanit kasvavat.Rotko saa  alkunsa Taburienten kalderasta.

Kuruista laajin ja mykistävin on Barranco de las Angustias, joka on syntynyt kun Taburienten tulivuori muinoin purkautui ja sieltä lähtivät maa- ja muut ainekset vyörymään pysähtyen vasta saavutettuaan silloisen rannan. Toisen, vähemmän dramaattisen, selityksen mukaan rotkon on aiheuttanut normaali, hidas eroosio. Laakson suuruuden tajuaa kun sitä katselee ylhäältä. Liki 700 metrin korkeudessa Timen huipun luona on näköalapaikka Mirador El Time. Siihen pysähdyttiin. Olisi voinut nauttia kupposen kahvia. Minulta ja muulta naisväeltä meni koko aika vessaan jonottaessa. Pentti jäi katselemaan Angustiasin maisemia ja ihmettelemään, miten syvällä kulki tie joka oli tuonut meidät sinne missä olimme. Kun sieltä katsoo, suunnilleen samalta korkeudelta millä itse on, näkee ylängöllä rotkon takana Los Llanos de Aridanen, joka on aika iso ja vauras paikkakunta. Se sijaitsee Aridanen laaksossa, vaikkei Timen korkeuksista katsottaessa näytä siltä kuin se olisi laaksossa.

Matka jatkui mutkittelevia teitä pitkin. Ohi vilahti kyliä. Siellä täällä kasvoi traakkipuu ja talojen luona mandariinipuita. Sikäläisillä ihmisillä on hienot jylhät maisemat, mutta kovin syrjässä muusta maailmasta he ovat. Maaseutu autioituu, nuoret muuttavat pois ja vanhat jäävät kotikonnuilleen. Ihan kuin Suomessa.

Jossakin kohtaa bussimme joutui odottelemaan pitkään, sillä kolari oli tukkinut tien. Katselimme tien vierellä odottavia paikallisia. Silmiinpistävän monet näyttivät olevan lauantain laitamyötäisessä ja luultavasti matkalla Puntagordan mantelinkukkafestivaaleille kuten mekin.

Täällä oli kanarianmäntyjä (Pinus canariensis) kasvavaa metsää. Ihmeen jyrkkiin kohtiin puu onnistuu kiinnittämään juurensa. Jossakin kohtaa oli ollut metsäpalo, mutta mänty on niin luja, niin paksukaarnainen, ettei tuli sitä hevin polta, mustaa kuorta ainoastaan. Puuhun kasvaa uudet neulaset.

Näkymä El Timeltä kohti merta. Banaanit miltei peittävät talot näkymättömiin.
Siellä täällä tien varrella kukkii kanarianlaventeli (Lavendula pinnata)

Kallioiden kupeilla on keltaisina, suippoina toppina kukkivia mehipuita (ehkä laji Aeonium manriqueorum) ja "mehiruusuja" jotka näyttivät kiinnittyneen pelkkään kiveen. Myös "mehiruusut" ovat mehipuita, sillä mehipuissa on aina tyvellä lehtiruusuke ja "puuna" pidetään ilmeisesti kukkavanaa. Jotkut lajit ovat kukkiessaan aika korkeita.

Siellä missä multaa on vähän enemmän, näkee paikoitellen kanarianlaventelia (Lavendula pinnata), jonka varsien latvoissa on sinisiä kukkahuiskiloita. Mantelipuita (Prunus fuccis) näyttää olevan myös luonnontilaisilla paikoilla ihmisille mahdottomissa paikoissa kaukana asutuksesta. Ehkä ne ovat karanneet viljelystä luontoon. Linnuthan kuljettavat siemeniä ja kylvävät niitä ulostaessaan.

Matkaohjelmassa oli maisemien katselua ja ajelua teitä pitkin Garafían eli Santo Domingon seudulle saakka. Tänne tulimme myös guanchien takia, sillä näiltä main on vuorten seinämistä löydetty heidän petroglyfejaan. Käännyimme tielle, joka vie kohti saaren keskiosaa, kohti Taburienten kalderaa ympäröiviä vuoria. Sukelsimme pilveen. Se oli niin tiheä, ettei huippuja voinut nähdä. Alkoi sataa tihuutella. Olimme menossa Zarzan kulttuuripuistoon, jossa on pieni guanchien kulttuuria esittelevä museo ja polun päässä kallioseinämiä joissa on kalliopiirroksia.

Satoi ja oli koleahkoa. Turistiryhmämme lähti maastoon, tekemään suunnilleen kahden kilometrin pituisen lenkin. Nyt oltiin lehtipuumetsässä: Täällä kasvaa laakeripuita – lajeja en tiedä – ja puukellokanervia (Erica arborea), joissa oli nuput. Näin nyt läheltä kanarianvalkovihman (Chamaecytisus proliferus) jota saarella kasvatetaan vuohien rehuksi. Maaseudulla on vuohitaloutta. Zarzassa notkelman pohjalla kävellessä kuuluikin kellon kalkatusta. Varmaankin vuohenkello kilkatteli lähistöllä.

(Yllä) Turistit polulla sateen jälkeen La Zarzan "kulttuuripuistossa"

(Ylh. oik.) Guanchien petroglyfejä

(Oik.) Kalliopiirrokset on uurrettu tällaisiin vuorenseinämiin.



Mutta nyt asiaan: olimme katselemassa guanchien petroglyfejä eli kalliopiirroksia. Niitä on kallioiden seinämissä. Ne esittävät spiraaleja ja meandereja ja sanoisin: jotulintarhoja. Mikä kuvioiden tarkoitus on, siitä osaavat viisaimmatkin tutkijat esittää pelkkiä arvailuja. En esitä arvailua minäkään. Mielestäni oli hauskaa päästä näkemään kuviot. Ja on hyvä, että nykyisin osataan antaa arvoa kulttuurille, jonka oli luonut ennen espanjalaisten tuloa Kanariansaaria asuttanut kansa. Kalliopiirroksia on La Palmasta löydetty useasta paikasta. Museossa oli myös irtokiviä, jotkut melko isoja, joihin on kaiverrettu samanlaisia kuvioita.

Takaisin linja-autoon. Nyt oli vuorossa Puntagorda ja mantelinkukkajuhla. Mitä mahdoin odottaa? Hillittyä seurustelua ja syventynyttä kukkivien mantelipuiden katselua kai. Ei se sellaista ollut. Juhla toi jollain tavoin mieleen vapun. Oli musiikkia, sangen kovaäänistä soitantoa, rihkamakauppiaita, napostelukojuja, ilmapallokauppias päätellen siitä että joillakin lapsilla oli ilmapallo, kojuja joista sai ostaa juotavaa. Puuttui vain perisuomalainen olutteltta. Olisikohan sellainen johonkin mahtunut? Tasaista taisi olla ainoastaan koulun pihalla ja aukiolla jolla tanssittiin. Teltan kyllä korvasi pitkä rivi kojuja, joissa myytiin vettä väkevämpiä juomia. En tiedä, kuinka moni ajatteli mantelipuita, sillä puita ei juhlapaikalla pahemmin edes ollut. Ne olivat vähän sivummalla.

Punta Gordan asukkaat ja  lähiseudulla asuvat ovat saapuneet Puntagordaan autoilla
Poika ja  hieno ilmapallo
Ihmisvilinää
Juhlapaikan ulkopuolella näki varmimmin  kukkivia mantelipuita.
Puntagordan appelsiinisato taitaa olla kypsä
Raitin varrella kukki ehkä jokin ranskanruusu.

Viihdyin aika huonosti, joten hakeuduimme sivutielle jonka varrella oli mantelipuitakin ja pari ruusua. Moni muukin juhlavieras poikkesi tänne, mutta etsimään pissapaikkaa. Olihan täällä pusikkoa, jonka takana saattoi toimittaa asiansa. Näimme kaksi vuohta, tai pikemminkin niiden sarvet aitauksen takana. Mutta koska päät olivat tielle päin, niitä mitä ilmeisimmin kiinnostivat ihmiset jotka juhlapaikalta poikkesivat sivutielle.

Puntagordassa on hyvin paljon mantelipuita, ja nyt kun ne kukkivat valkoisena ja vaaleanpunaisena pilvimerenä, siellä näytti varsin sievältä. Appelsiinit ja mandariinit loistivat oranssinvärisinä palloina muhevanvihreiden lehtien seassa. Täällä oli sekä hyvä- että huonokuntoisia taloja. Kovin pienissä mökeissä La Palmassa on asuttu. Mitenkä sitä köyhempi väestö muuallakaan on asunut?

Kylästä emme kuitenkaan saaneet kokonaiskuvaa, koska linja-autokin parkkeerasi lähelle juhlapaikkaa. Nyt siellä oli paljon ihmisiä, sillä tapahtuma jota on vietetty kolmisenkymmentä vuotta, kuuluu olevan suosittu ja keräävän juhlijoita pitkienkin matkojen päästä. Varmaan moni nauttii alkoholia reippaasti. Ehkä myös tappelee, sillä miksi muuten ambulanssi olisi saapunut päivystämään. Oli vasta iltapäivä.

Kokonaisuutta ajatellen retki La Palman läntisiin osiin oli meistä antoisa. Linja-autonkuljettaja vei retkueen turvallisesti, kaikista kiharaisista mutkista kunnialla selviytyen samaa tietä takaisin Puerto Naosin luo. Täällä vaihdoimme takaisin hollanninkielisen oppaan bussiin.

Kun auto puikahti esille Cumbrevuoren toisella puolella, oli jälleen pilvistä. Pasaatituulen kehittämiä pilviä.

Tälläkään kerralla en ravintolassa osannut kerätä lautasilleni sopivan vähän ruokaa.


Seuraava sivu
Matkojen pääsivu